Rutiineja luomassa

Moikka taasen,
Väsyneen näköistä menoa siellä. Noh, sateinen ja kylmä tammikuu Suomessa taitaa tehdä tehtävänsä? Oli jännä huomata tämä ilmastollinen ero kun palasi joululomalta takaisin Kölniin. Kylmää ja sateista ja pimeää täälläkin on mutta myös aurinkoista ja lämmintä ja kuivaa välillä. Ilmassa on sellaista raikkautta kuitenkin jota Suomessa ehkä tulkitsisin alkavan kevään tuoksuksi, mutta täällä se ehkä on vain normaalia talvea.
Pohdin tuossa jälleen kerran samaa pyöräreittiä polkiessani että ihminen on kyllä omituinen eläin. Kun se laitetaan (tai se siis itse haluaa mennä) täysin uuteen ympäristöön ja uusiin maisemiin, tärkeintä on ensiksi luoda turvallisia rutiineja. Niinkuin jo aiemmin pohdin tuon bodypumpin rauhoittavasta vaikutuksesta tuttuine musiikkeineen ja liikkeineen niin sama pätee kyllä jokaisella elämän alueella. Sitä lähtee rutiineja ja paikkoilleen jämähtämistä pakoon ulkomaille ja ensimmäiseksi huomaa luovansa itselleen pakonomaisesti rutiineja noudattamalla vanhoja käytösnormeja. Pidän todella tiukasti kiinni uudesta työmatkareitistäni enkä halua muuttaa sitä tippaakaan. Yritän opetella sitä nyt niin että saisin sen toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ilman että muuttaisin varsinaista reittiä. "Ahaa, nuo liikennevalot voi kiertää kun vähän sompailee tuolta jalankulkijoiden puolelta." "Tätä katua kun oikaisen niin vältän mukulakivet."Kesämmällä lähden sitten rohkeammin tutkimaan puistoreittien mahdollisuutta kun on valoisampaa. Ehkä ihmisen mieli toimii juuri näin. Ensin sitä yrittää opetella yhdenlaisen struktuurin, jotta voi sitten alkaa luomaan sen ympärille jotain uutta. Ensin pitää tuntea yksi pieni alue kaupunkia jotta voi laajentaa maailmankuvaansa pikkuhiljaa sen ulkopuolelle tuntematta silti itseään vieraaksi ja eksyneeksi. Kun liikun kodin ja lähi Rewen väliä tunnen itseni varmaksi ja kotoisaksi ja..noh, omaksi itsekseni. Kun lähden kauemmaksi keskustaan tai muille nurkille työkaverin bileisiin tms. tunnen itseni pieneksi eksyneeksi araksi turistiksi. Kyllä se tästä, pikkuhiljaa. Otin kuvia tästä omasta tutusta ja turvallisesta pyöräreitistäni sinulle. Köln ei kyllä ole mikään kaunis kaupunki jos sitä kuvaa ihan näin normaalin asukkaan vinkkelistä (ja talvella) ja jättää ne turistivalokuvat katedraalista pois.

Ensin Brüsseler Platzin (kaupunginosani viehättävä kirkkopuisto) ohitse ja sivukatuja pitkin eteenpäin

Moltkestrasse on täynnä liikennevaloja (ja siellä se gymikin pilkistää) ja lopuksi sillan alitse

Kölnin "vihreän vyön" eli ison puistoalueen läpi, jonka jälkeen ollaankin jo Universitätsstrassella ja kampuksen poikki. Siellä se instituutti jo pilkisteleekin!

Töissä alkaa olemaan minullakin ihan kivasti jo hommia. Katastrofista toiseen kai se menee tämä labrahommien opettelu. Eilen illalla koitin saada proteiinigeelin ajoon yöksi ja se tietysti vuosi kuin seula. "Etkö katsonut että lasit eivät vuoda?" Niin, onneksi neuvokas työkaverini paikkasi lasissa olevan halkeaman vaseliinilla ja tuossa se ny pöhisee 15h myöhemmin ihan kauniisti! Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku.

8% Tris-Tricine SDS-Page o/n. Tadaa!

Salilla innostuin muistuttelemaan lihaksiani että on myös olemassa oikeaa voimaharjoittelua eikä vain bodypumppailua. Koitin jalkaprässienkkaani ja 135kg jälkeen päätin että tämä on hyvä. Kokeilen ensi kerralla meneekö enempää. Mutta siis ihan vain sellaisella prässillä. Että makaat siinä ja painat jalat 90° kulmasta suoraksi. Kyllähän sitä nyt jaksaa kerran prässätä vaikka kuinka? Vai montako kertaa pitää jaksaa että lasketaan? Menin myös haahuilemaan sinne isojen poikien puolelle missä on vapaat painot. Pinkeissä trikoissani taisin herättää vähän kyseenalaista huomiota. Eikö muka ole naisten paikka? Halusin tehdä etukyykkyjä ja menin sinne sitten kyykkäämään. Ehkä en mene enää toiste. Ja hei, ehkä löysin paikan missä treenailla sirkusta. Mutta se on vuorossa sitten ensi viikolla.

Tälläista tällä kertaa. Nyt takaisin töihin! Pus pus!