Turhaumaa...

Mutta hei Kata, kolme kiloa rasvaa on ihan käsittämätön määrä sinun kokoisestasi pienestä naisesta! Ja kilo lihasta! Hienoa! Ensimmäisenä tuli mieleen noista sinun hauiksistasi, että eihän ne kaikilla kasva. Siis joka lihas samanlailla. Minulla on aina ollut pieni haukka. Aktiivisimpina urheilijavuosinakin. Ja sitten taas yksi ystäväni ei voi tehdä käsipäivää, koska hänen käsivartensa eivät mahtuisi enään vaatteisiin jos hän pumppaisi vähänkään hauistaan. Ja tämä siis naisella.

Itse istun täällä kotona. Turhautuneena. Antibiootteja on nyt syöty kaksi päivää ja en nyt sanoisi että olo on mitenkään merkittävästi parantunut. Niistän jatkuvasti ja lisäksi eilen palasi areenoille vanha ystäväni kröhä. Ihan käsittämätöntä. Mutta luin että antibioottini pitäisi tappaa kaiken kivan anaerobisen bakteerin lisäksi myös klamydiaa ja mykoplasmaa. Joten jos sattuu jompi kumpi olemaan piilevänä niin menee nekin tässä sitten. Samalla kuin kaikki hyvät suolistobakteerinikin. Sillä vatsan saa tällä kamalla kyllä kipeäksi. Hienoa! Mutta en vaan millään haluaisi vielä luovuttaa ja mennä takaisin sinne korva-kurkku-nenälääkärille jonottamaan seuraavaa 2h. Ja maksamaan siitä lystistä 160€. Mietin että se taisi olla maksullista jonotusaikaa kuin noin rapsakka hinta pullahti kuittiin. Ja saksalaiseen tapaan sai maksaa tietysti käteisellä! Tarkistin tänään että vakuutukseni pitäisi kyllä korvata kaikki lääkärikäynnit.

Terkut sohvalta. Tässä on tullut istuttua nyt 2vko!

Huomenna menen joka tapauksessa pumppiin. Oli sitten keuhkot kasassa ja poskiontelot tukossa tai ihan mitä vaan. Se on huomisen ohjelmassa ja kannattaa varmaan parantua ennen sitä!

Eilen kävin treffeillä nro 4. Herr Polizein kanssa. Sushia (josta en maistanut juuri mitään mutta tiedän että oli hyvää) ja silmiin tuijottelua. Kyllä tässä nyt jotain suhteen tapaista on orastavinaan. Joka kerta sovitaan heti seuraavat treffit. Ja eilen jo ohimennen ohitimme aiheen "ihan hyviä löytöjä sieltä Tinderistä voi tehdä". En itsekään halua laittaa tälle vielä mitään nimilappuja, että koska sanotaan että seurustellaan tai edes että tapaillaan ja koska ei, sillä tuntuu että tuossa Herr Polizeissa on vielä aika paljon puolia löytämättä. Katsotaan ovatko ne positiivisia vai negatiivisia. Mutta koitan nyt ajatella että tutustutaan yhteen ihmiseen rauhassa kerrallaan. Luin jonkun kolumnin tämän hetken nuorten aikuisten käyttäytymisestä kuinka "ihmiset pois Tinderistä ja takasin tosielämään". Sillä Tinderistä kun voi heti valita seuraavan sen kummemmin yrittämättä edes sen edellisen kanssa. Uutta tilalle vaan samantien. Ja onhan se niinkin. Aina siellä on uusia naamoja ja uusia matchejä ja uusi tilaisuus että sieltä löytyisi joku heti-valmis-helppo-rakkaus. Voi hylätä sen edellisen sen paremmin miettimättä koska sillä oli vääränlainen paita tai väärä musiikkimaku tai ei osaa kokata eikä lue kirjoja. Mutta sitten toisaalta, miksi jäädä treffaamaan sellaista joka ei tunnu oikealta? Jos ei ole hyvä fiilis siitä toisesta niin sitten uutta tilalle. Turha haaskata kenenkään aikaa sellaiseen "ehkä tästä jotain tulisi" -fiilistelyyn. Itse kokeilin sellaista suhdetta noin vuosi sitten. Pari kuukautta kai ehdimme tapailla ennenkuin laitettiin hommalle piste. Ja draamaahan siitä vain syntyi ja paljon pahaa mieltä kun molemmat olivat ihan erilailla ihastuneet. Toinen enemmän ja toinen vähemmän. Mutta kun ei sitä aina heti tiedä. Tähän poliisiin olen kyllä jo vähän ihastunut. En tiedä kuinka paljon se on vain hänen fyysisten ominaisuuksiensa takia (kröhöm) ja kuinka paljon meillä riittäisi juttua ja sielujen sympatiaa vielä ensi kesänäkin. Joka tapauksessa sunnuntaina on treffit nro5. Mutta sitä ennen yksi ihanainen nainen Suomesta saapuu tänne Kölniin minilomalle! Ihan kohta, oikeastaan 10min päästä pitäisi olla Katan lento Düsseldorfissa! Tervetuloa!!!!
 T: S

Sushia minulle ja hänelle. Ehkä myös samaa kamaa Katalle huomenna?

Hauiksen koko on tunnetusti suoraan verrannollinen onnellisuuteen

Moi,

on se kumma miten pieni mieli menee hämilleen heti kun saa statistiikkaa omasta vartalostaan. Peili on armollinen, olo on hyvä, ryysyt ja rievut menevät päälle, treenipainot nousevat ja elämä hymyilee. Mutta siinä vaiheessa kun kulkee asfaltoitua mäkeä alas liikuntakeskusta ja kehonkoostumusmittauspistettä kohti, alkaa se pieni olkapäällä istuva demoni kuiskimaan asioita ja luomaan epävarmuutta. Mieleen tulee kaikki ne ahdistavat ajatukset viime syksystä jolloin rasvamassan määrä jatkoi nousuaan ja lihasmassan määrä laski treenistä huolimatta. Ehkä mikään ei vieläkään ole muuttunut? Tai mikä pahinta, ehkä muutaman kilon painonpudotus on pois lihaksista? 

Vatsassa on perhosia ja päässä on typeriä ajatuksia, kuten ”Olisi pitänyt juoda tänään vähemmän/ei olisi pitänyt käydä salilla aamulla/onkohan kuukautiskiertoni nyt armollinen mittausta ajatellen?”. Viime syksynä, juteltuani E:n kanssa näistä jutuista, päätin, etten enää käy mittauttamassa itseäni, sillä selkeästikään en osaa ottaa tuloksia rakentavana palautteena vaan näen ne kritiikkinä itseäni kohtaan, joka nanosekunnin ajaksi kumoaa kaiken sen ilon jonka saan treenaamisesta. Toisin sanoen, tuloksena saamani pieni A4:n tuottaa liikaa ahdistusta.

Mutta aika kultaa muistot ja haavat umpeutuvat jne. Eli luottavaisin mielin varasin ajan eiliselle, ja tässä sitä taas ollaan lappu kädessä kysymysmerkkejä ilmassa. Okei, positiivista on, että viimeisen kahden mittauksen välisestä henkilökohtaisesta massakaudesta (lue: karkkia/jätskiä/bisseä/joulua/vappua/reissua) huolimatta rasvaa on palanut kolmisen kiloa ja lihasta on taottu kilo, MUTTA grammaakaan siitä lihaksesta ei ole tullut käsiin. Mittaajakin sanoi, että nyt pitää muuttaa treeniohjelmaa, koska rupevat jalat olemaan sen verran voimakkaammat*. Tosin hauis oli kasvanut melkein 2,5 cm, joten mistä se sitten on tullut, ojentajista vai?

*pienenpieni, ujo sisäinen ääneni kuiskaa nyt vienosti, että miten sitä voi muuttaa, kun kädet saavat ärsyketta nyt jo n. 4 kertaa viikossa?

Muutenhan tulokset olivat oikein hyvät, mutta harmittaa nuo kädet. Varasin siis ajan harjoitusohjelman tekoa varten, joka on onneksi jo ensi viikolla. Huoh, tätä tahtia Unisport vie kaikki rahani.

Mutta se siitä, kunhan nyt avauduin.

Yo babe!

Kuvia ja juttuja

Moi moi!

Oikeassa olet, täällä päässä on ollut eletty aivan liian pitkään hiljaisuudessa mutta jos nyt miettii mitä tässä on tapahtunut, niin eipä juuri mitään. Päivät ovat keskenään hyvin samanlaisia: herätys klo 6, aamupalaa ja aamukoomailua, salille, töihin, joko jumppaamaan tai kotiin, ruokaa, koomailua ja arjen pyörittämistä, hengailua A:n tai jonkun muun kanssa, ruoanlaittoa, pakkaamista, nukkumaan kympiltä. Avot. Siitä ei kovin monta blogikirjoitusta saa aikaiseksi ;)

No ei, onhan toki noita arjen pikkuasioita ollut, joita voi vaikka sitten kiikkustuolissa muistella selailemalla puhelimen valokuvia: 

Työpaikan piärakennus* saatiin vihdoin korjattua ja samalla vietettiin uuden kuntosalin avajaisia. Jouduin yllätysjumppaan tullessani tutustumaan tiloihin, mutta onneksi veskassani oli hikiset ja pahanhajuiset treenikamat

 *nauran edelleen joka kerta sanamuunnokselle pää=piä, haara=huara. Joka kerta!

Kävin taas farkkuostoksilla ja vasemmanpuolimmainen kuva havainnollistaa hyvin mikä se aiemmin mainittu keskivartalo-ongelma olikin, hehe. Tilanne on kuitenkin parempaan päin (oik. puol foto), ja olen siis treenin myötä kutistunut 24-tuumaisiin farkkuihin, hullua!

Treenasin käsiä joten pitihän siitäkin ottaa kuva

 

Reetu otti chillisti, niin kuin aina

 

Tein kuvakollaasin kun en muutakaan keksinyt

 Vappuaattona paistoi aurinko joten karkasin töistä vielä aiemmin kun yleensä. Muikea ilme on sekoitus onnellisuutta, jännitystä ja kiinnijäämisen pelkoa

 Koin jokavuotista ylioppilastukkapaniikkia ja päädyin kihartamisen jälkeen toispuoleiseen lettikampaukseen. Totesin taas kerran, että hattua käyttäessä tulee hiki

 Tohkeissani (ja ehkä myös pienessä darrassa?) tiputin välipalarahka-annoksen appelsiineineen ja manteleineen lattialle

 Kunnianarvoisia vieraita varten löydettiin varasänky autotallista

 

Oltiin taas häissä ja yritin korostaa suurella vaivalla bodattua selkääni sekä mekolla että kampauksella. Mielestäni onnistuin tässä ihan hyvin

 Monen viikon tauon (ja menetetyn illuusion) jälkeen aloitin taas kreatiinin käytön-tässä vähän ennen-kuvaa. Kreatiinin teho tuli hyvin ilmi jo ekana salipäivänä, kun hartiaosasto oli pumpissa pelkän lämmittelyn jälkeen, hahhah!

 Kävelin salilta töihin ja matkalla tapasin kolme hevosta

 Kotona oli pieni tulipalo, jonka seurauksena koko keittiö (mukaanlukien kaappien sisällöt..) peittyivät paistorasvakerrokseen. Ylimääräisen helatorstaivapaan sai hyvin kulutettua purkkeja ja kippoja kiillottaen

 Tallinnalaisessa kauppakeskuksessa oli tämä hämmästyttävä tyttöjen tuplavessa

 Hotellista oli ehkä loppu ruusun terälehdet? Tai sitten olin epäselvä tehdessäni varausta, eikä siellä ollut ymmärretty, että meitä on kaksi

 Olimme ensitreffeillä Helsinkiläisessä Ravintola Lusikassa, joten huomatessamme, että sen serkku, Restoran Lusikas löytyy Tallinnasta, oli pakko perua aiemmin varattu fine dining-varaus ja mennä vuosipäivän kunniaksi tänne ;)

Aamupalan söimme huoneessa aurinkoisia maisemia ihastellen

 

  Paikallinen museo oli kiinni joten emme joutuneet päässeet sinne. Huomaa kasvoiltani paistava murhe

 Ostin parit shortsit ja poseerasin upean Linnahallin muurilla. Tuonne on ehdottomasta päästävä picnicille!

 Ostin myös uudet kevättossut ja niihin sopivat trikoot! Varokaa kaikki fotosensitiivistä epilepsiaa sairastavat! :D

 Yritin ottaa taiteellisen kuvan omasta varjostani. Mielestäni en nyt ihan onnistunut tässä

Suosikkikukkia kullalta

 Taas häissä

Että tälläistä täällä. Ja vaihteeksi töitäkin on ihan mukavasti ja nekin vähän niinkun etenee. Mutta enää kolme yötä ja sitten sekoilen itseni sinne! :D

Nyt ruokaa, palaillaan asiaan myöhemmin!

Puss :*

/K