Lepäämisestä

Moi,

ikävä kuulla, että siellä ollaan noin kierroksissa mutta pakko sanoa, että olen ehkä ollut huomaavinani sen jo jonkin aikaa. Kauheissa omatunnontuskissakin olit silloin kun olin vierailulla, koska olit ollut kipeänä muutaman päivän. Mutta toivottavasti lomasi aikana pääsevät sekä mieli että keho vihdoin lepäämään.

Tässäkin kaivataan lepoa!

Lepääminen on kumma juttu. Aina sitä ei malttaisi tehdä kun tuntuu, että elämä muuten menee ohi. On pakko osallistua kaiken maailman kissanristiäisiin ja tapahtumiin, koska mitä jos ne ovatkin parhaimmat bileet ikinä? Mitä jos kaikki hauska menee ohi sillä aikaa kun itse on kotona viettämässä laatuaikaa sohvan ja Netflixin kanssa? Todellisuudessahan suurin osa tapahtumista toistaa itseään eikä niitä kukaan muistele seuraavan viikon torstain jälkeen, sillä silloin suunnitellaan jo seuraavia menoja. Vaikka viikonloppuna ei tekisikään töitä tai treenaisi, ei sosiaalisiin menoihin osallistuminen silti välttämättä ole lepäämistä. Pää käy ylikierroksilla kaikista ihmisistä ja keskusteluista ja kroppa käy ylikierroksilla valvomisesta, alkoholista ja epäsäännöllisestä ruokailusta. Maanantai-aamuna sitten levänneenä salille tekemään uusia ennätyksiä tai töihin tekemään huippututkimusta. Not.

No täällä sitä onneksi saadaan!

Aiemmin kävin paljon ulkona ja näin kavereita lähes päivittäin. Valvoin myös paljon enemmän eikä sillä ollut niin väliä, että kuinka monta tuntia unta oli alla kun seuraavana päivänä meni töihin tai luennolle. Aina jaksoi sinnitellä päivän loppuun. Nykyään tulee harvemmin tehtyä mitään spontaania, sillä usein illat ovat jo aikataulutettu vapaa-ajalle, joka usein on jumppaa, A:n kanssa hengailua tai kodista huolehtimista. Pyrin myös menemään sänkyyn joka ilta kymmenen aikoihin ja harvoin joudun montaa minuuttia odotella unen tulemista. Unen määrä ja laatu ovat korostuneet alettuani treenata. Huonot yöunet taustalla ei ole kiva mennä sykkeitä nostattavaan jumppaan kun syke jo valmiiksi huitelee kolminumeroisissa lukemissa. Eikä siinä myöskään ole mitään järkeä.

Mmmmh, sohva....

Liikunta on itselleni mielen lepoa. Se toimii hyvänä vastapainona työlle, jossa jatkuvasti joutuu miettimään, analysoimaan, spekuloimaan ja olemaan skarppina. Ryhmäliikuntatunneilla ei tarvitse tehdä muuta kun vastaanottaa ohjeita ja toimia niiden mukaan ja yksin salilla touhutessa ei tarvitse kun nostaa ja laskea painoja. Toinen syy on luonnollisesti peilikuva. Luulen, että mitä enemmän viettää aikaa sellaisten ihmisten ympärillä, jotka harrastavat samoja asioita, sitä epärealistisemmaksi oma minäkuva muuttuu. Sen sijaan, että peilaisi itseään osana muuta maailmaa, tuleekin sitä huomaamatta laitettua ne oman salin tyypit/muut treenaajat omaan lokeroonsa, ja verrattua itsensä niihin. En tarkoita, että päässäni liikkuisi ajatuksia kuten ”onpas komea hauis/selkä/pohje/hanuri tuolla mimmillä, pitääkin hankkia samanlainen”, vaan ennemminkin sitä sokaistuu muulle maailmalle koska itse on niin paljon tietynlaisten ihmisten ympäröivänä, ja juuri sen takia sen viereisen mimmin haukkaan/pyllyyn/pohkeeseen ei enää edes kiinnitä huomiota. Tosin luulen, että tämä pätee kaikkiin muihinkin intensiivisesti suhtauduttaviin harrastuksiin sillä erotuksella, että kukaan ei voi ulospäin nähdä kuinka paljon esim. kitaristi harjoittelee soittamista ja minkälainen minäkuva sillä on, kun taas aktiivisesti treenaavan ihmisen usein tunnistaa päältäpäin.

*kuorsaus*

Eat-sleep-train-repeat. Siinä on hyvä elämänfilosofia, jonka jokaiseen alueeseen saa halutessaan yhdistettyä myös ystäviä ja parisuhteen. Sleep-kohdan tosin muokkaisin recover-muotoon, jolloin siihen saa hyvin yhdistettyä esim. työnteon. ”Palauttelen täällä toimistossa ja parannan parit taudit siinä samassa. Sitten menen taas salille toteuttamaan elämänfilosofiaani”. Hehe.

Kaivoin puhelimeni syövereistä muutaman lepoa edustavan kuvan, voit niistä ottaa mallia kun makoilet mökillä <3

/K

Lomastressiä

Heissan,
Olen elossa. Ei huolta. Hieman on ollut hiljaista päivitysten suhteen, mutta kai sitten joku alkukesän hulinat ja lomaa edeltävä stressi. Olen ollut jotenkin ihan kierroksilla työasioista. Painan aika pitkää päivää ja teen töitä välillä viikonloppuinakin ja silti tuntuu että kaikki mitä teen on vain sellaista päättömän kanan sekoilua ja juoksentelua ilman...noh, sitä päätä. Taas juttelimme pomon kanssa, että minun pitäisi nyt saada enemmän aikaiseksi. Minun pitäisi koota tarkempi tutkimussuunnitelma ja rakentaa hieno kaavio siitä mitkä ovat tutkimuksemme hypoteesit ja suunnat ja miten niihin yritetään konkreettisesti päätyä. Aika stressaavaa. Huomaan että tämä alkaa menemään jo ihan fyysiseksi oirehteluksi vaikka noin muuten tuntuu että enhän minä nyt sillain paljoa stressaa. Mutta tuo jo jokseenkin parantunut poskiontelontulehdus taitaa nyt muhia jossain otsalohkossani, unohtelen myös jatkuvasti ihan kaiken, koitan miettiä ja suunnitella ja tehdä kaikkea yhtä aikaa. Ensi syksy, päiväkodit (?), loma, ystävät (onko niitä), miesasiat (onko niitä), urheilu, ja sitten tietysti tämä hulppea ura ja edessä siintävä Nobel.
Miksi sitä samalla myös ehtii tuntemaan kateutta esim. ihmisiä kohtaan, jotka saavat aikaiseksi hienoja tekoja sosiaalisessa mediassa. Tai leipovat hienoja kakkuja. Tai viettävät rauhallista perhe-elämää. Haluaisin tehdä kaikkea ja samaan aikaan ja täydellisesti. Mikä ihana dilemma. Syksyllä sitten opettelen tämän kielen. Alan tanssimaan jossain tunneilla sekä jatkan saleilua ja ehkä löydän hyvän sirkuksenkin. Alan enemmän treenaamaan maalaamista ja mitä nyt vielä muuta. Lisäksi sitten toivoisin olevani yksinhuoltajaäiti tuolloin syksyllä. Mutta se tuntuu olevan tässä se epätodennäköisin joskin mieluisin skenaario.

Tässä eristetään mitokondriota sellaiset 8h eräänä aurinkoisena lauantaina.

Herr. Polizein kanssa tässä yhä tapaillaan. En nyt tiedä monennetko treffit tässä kohtaa, mutta ei nyt ihan hirveän montaa numeroa ole tässä lasiin kilahdellut. Hän ei selvästikään ole mitään takertuja "beibi, mulla on sua niin kova ikävä" -tyyppiä. Aina kun tavataan on ihanaa ja kipinöitä ja kaikkea. Mutta kun ei nähdä niin ei miehestä paljoa kuulu. Kiireinen ja omillaan pärjäävä mies. Joka ei myöskään tykkää nukkua yhdessä. Ainakaan vielä. Ärsyttävää. Kaipaisin ehkä enemmän jo sellaista "saanko tulla sun luokse yöksi, nyt" -romanssia. Sellainenkin viesti jo kerran tuli kun en ollut kaupungissa ja hän oli tässä minun nurkillani juhlimassa. Että ehkä ei pidä nyt valittaa vaan ottaa vain ihan rauhassa. Meillä on tosi kivaa yhdessä. Juttu luistaa ja huumori natsaa. Ollaan nyt esim. kokkailtu muutamana kertana minun luonani ja hän kun ei kuulemma ole kummoinen kokki niin on päässyt pilkkojan rooliin. Viimeksi kokkasimme kikhernepihvejä (juuri niitä hyviä joiden reseptin annoin sinulle) koska nyt syystä että sellaiset aineet löytyivät kaapista. Mutta niiden vääntämisessä menee jotain tunti. Ja tämä sisältää paljon pilkkomista ja silppuamista. Mies siinä sitten loppumetreillä jo totesi että kiitos mutta ensi kerralla hän ei sitten pilko mitään sipuleita, että kun mies saapuu paikalle niin ruuan pitää olla valmiina pöydässä. Minä siinä että sopiihan se mutta katsokin että tulet lahjojen ja kukkien kanssa paikalle.
Eli sellainen sopiva vittumainen asenne löytyy ja läppää lentää. Sitä olen tässä ehkä noiden muutaman edellisen treffikumppanin kanssa kaivannut. Ollaan liian siveästi ja sirosti ja jutellaan päivän polttavista ajankohtaisista aiheista. Mutta samalla tylsistyn kuoliaaksi. Pitää olla hauskaa ja luontevaa. Poliisin kanssa sitä nyt onneksi tuntuu olevan. Katsotaan miten tämä suhde kestää kuukauden tauon. Jään meinaan nyt tänään lomalle tuosta stressiluolasta! Jesh! Ja häippäisen Suomeen vesisateeseen ja pakkaseen täältä kesäisen aurinkoisesta Kölnistä. Kyllä poliisia tuntui se vähän harmittavan. Hyvä juttu!

Kävin Göttingenissä viikonloppuvierailulla kaverin luona

Bodypump 94

Haloo Köln (ja haloo myös teille, te anonyymit stalkkerit, jotka eksytte tänne tuon otsikon takia)! :D

Tänään on tosiaan pumpattu uuden ohjelman mukaan ja antaumuksella annoinkin mennä, kiitos kolmen päivän istumisen tieteellisessä kokouksessa. Voit ehkä kuvitella miten täynnä energiaa olin viime viikon kevennetyistä jumppailuista, hyvin hiilaripitoisesta kokousruoasta ja tosiaan viime päiväisistä istumisista johtuen. Joten siksipä päätin, että nyt pistetään enkkapainot kaikkiin osioihin. No ei muuten pistetty, mutta palataan siihen myöhemmin ;)

Lämpällä aloitettiin ja siihen pistin peruspainot. Toisin kun yleensä, oli tässä jo havaittavissa jonkinlaista koreografiaa ja nopeita siirtymisiä. Eli jos joku, niin kuin minä, on tottunut siihen, että lämppään voi tulla vaikka puoliunessa ja siitä sitten heräillä kaikessa rauhassa, niin ei voi enää. Painot oli ihan hyvät, tässä ei ollut hauiskääntöjä tai pystypunnerruksia (muistaakseni). Biisin unohdin jo, mutta se saattoi olla aika hidas ja ei-niin-fiilistänostattava kun edellisen ohjelman lämppäbiisi (jonka senkin olen jo unohtanut, mutta you get the point...).

Kyykyt. Tässä vielä itsevarmana laitoin lisää painoja kilon per pää ja jotenkin mystisesti kiemurrellen onnistuin saamaan tangon harteille. Suurin pelkoni kyykkyosiossahan ei ole, että jään tangon alle vaan, että mäjäytän sen otsaani puntatessa sitä harteille tai ottaessa sitä pois. Anyways, tässä osiossa oli kolme kierrosta ja joka kierroksella levennettiin kyykkyasentoa. En nyt tarkkaan muista miten osioon kuuluva yhdistelmä meni mutta pointtina taisi olla, että neljä ykköstä jonka jälkeen tiputus ja pito (ehkä jopa kaksi tahtia?) jonka jälkeen toinen tiputus ja sama juttu. Yhdistelmää oli tuttuun Les Mills tyyliin joku sata kertaa (oikeasti ehkä viisi), siihen väliin hiiiiiiiiitaita kyykkyjä pari kappaletta ja lopuksi lisää yhdistelmää. Tuo oli about yksi kierros.

Sitten siihen omaan suoritukseen. Vähän jänskätti uudet painot, tanko oli liukas (koska hikoilin kun pieni eläin) ja tahti aikas nopska, joten jäi normaalia pienemmiksi kyykyt. Kyllä ne Les Mills-parametreillä oli ihan ok, mutta voisin ottaa tavoitteeksi syventää niitä tämän tulevan kolmen kuukauden aikana. Musiikki ärsytti aluksi aika paljon (koska ei ollut kaupallinen renkutus), mutta lopulta, siinä tuskissani kyykäten, en edes enää kiinnittänyt siihen huomiota.

Rinta. Minun yksi suosikki, sinun yksi inhokki. En tiedä miksi, mutta jokin pieni ääni sisälläni kuiskasi, että nyt ei kannata laittaa mitään ennätyspainoja tankoon. Joten otin itseasiassa pois kilon siitä, millä olen edelliset pari kertaa tehnyt. Hyvä päätös. Tästä osiosta ei ole kovinkaan paljoa sanottavaa, sillä keskityin lähinnä omaan hengitykseen ja siihen, etten kuole. Joku siellä Uudessa-Seelannissa on nimittäin ollut sitä mieltä, että rintaosioon pitää lisätä a) noin miljoona alapuolikasta (tiputus, neljä pumppausta, ylös, samantien alas, neljä pumppausta jne jne) JA b) punnerruksia. Eli siinä vaiheessa kun olet tehnyt ne, haluan sanoa 8x4 alapuolikasta, nouset hipi-hipi ylös sieltä laudalta ja punnerrat. En muista kuinka paljon, itse jaksoin hädintuskin kannatella itseäni. Ja sitten teet koko jutun vielä kerran. Käytin koko kirosanavarastoni loppuun tässä vaiheessa. Tässä ei auttanut se, että tein eilen rinta-selkäpäivän salilla.

Selkä. Periaatteessa helppo. Paljon kulmasoutuja, vähän maastavetoja, rinnalleveto-työntö-yhdistelmää (taas!). Tein ihan peruspainoilla ja musiikkia en taaskaan muista.

Ojentajat. Tykkäsin. Ei punnerruksia (jes!), mutta dippejä (tosin pelkästään alussa ja siinäkin alapumppailuja), kickbackejä ja ranskalaisia punnerruksia. Ojentajanihan ovat täysin kusiset enkä ikinä jaksa tehdä mitään (jopa pienet lapset tekevät isommilla painoilla), mutta tässä olisi voinut olla isommat painot. Biisi oli hyvä (ja luonnollisesti en muista mikä).

Hauis. Normipainot, hyvä biisi, pelkkää pumppausta koko osio (en muista tehtiinkö sen aikana yhtään sulavaliikkeistä nostoa). Nostoja puoliväli-ylös-puoliväli-alas (kertaa sata), pumppauksia puolessa välissä x4 (kertaa sata), pumppauksia puolessa välissä x7 (kertaa kaksi). Neljä tai viisi kierrosta, väpättävä alahuuli, synnyttämistä muistuttava hengitysharjoitus, ihan jäätävä pumppi hauiksessa (ottaisin kuvan mutta käsien liikuttamiinen sattuu liikaa). Tykkäsin.

Askelkyykyt. Alapuolikas-pumppailu jatkui tässäkin osiossa ja sitä tehtiin vuorotellen molemmille jaloille sekä lopussa vielä normikyykkyinä. Luulin, että edellisen ohjelman askelkyykkyosio oli paha, mutta tämä on pahempi. Viimeksi oli enemmän alapuolikassarjoja kun taas nyt sarjat ovat pidempiä. Tein ilman lisäpainoja, mikä osoittautui taas kerran hyväksi päätökseksi. Sain hädin tuskin tehtyä lopussa olevia normikyykkyjä kun hapotti niin paljon. Biisi oli tosi hyvä.

Olkapäät. Juuri kun traumaattinen rintaosio oli poistunut lähimuistista kaivettiin se esille aloittamalla punneruksilla. Tässä tosin punnerrussarja oli kiva: kaksi kakkosta ja neljä ykköstä, joka tehtiin x kertaa. Sitten tangolla pystysoutua jonka jälkeen pystypunnerruksia. Pystypunnerrusosio ei ollut ihan yhtä paha kun viime ohjelman murhaosio, mutta samaa efektiä tässä selkeästi haettiin. Pari kierrosta tätä ja avot, olkapäät kiittää!

Vatsat. Viime ohjelman infernaalisen tylsän vatsaosion jälkeen mikä tahansa muu oli tervetullutta. Tässä tehtiin perus suoria vatsalihaksia lisäpaino otsaa vasten ja lopuksi lantionnostoja. Sain hyvän tuntuman heti alusta joten tämä oli ihan kiva, joskaan ei niin raskas kun useat aiemmat. Tässä ohjelmassa ei ollut lankkua eikä kylkinostoja. Hyvä biisi.

Summa summarum: tykkäsin tosi paljon tästä ohjelmasta ihan pelkän ohjelman takia. Suurin osa musiikista oli entuudesta tuntematonta, mutta tuskissani en kovinkaan paljon kiinnittänyt siihen huomiota, hehe. Painot pysyivät tänään aika lailla samoissa lukemissa kun edellisessä ohjelmassa mutta jatkossa meinaan nostaa niitä sekä kyykky- että ojentajaosioihin. Rintapainot varmaan lasken takaisin aiempaan. Selkä, hauis ja olkapäät ovat potentiaalisia osioita nostoja ajatellen mutta riippuu varmaan omasta salirytmityksestä, että mitä jaksan tehdä. Askelkyykyt teen todennäköisesti jatkossa ilman lisäpainoja, sillä saan tuntuman pakaraan ihan eri lailla kun mitä olen koskaan saanut painojen kanssa.

Ja hei, te stalkkerit siellä monitorin toisessa päässä, olisi kiva saada kommenttia mitä te pidätte tästä uudesta ohjelmasta? Sytyttääkö se yhtä paljon?

Puss,

K

Täysin turhanpäiväistä jorinaa ja pari kuvaa

Moimoi,

tiedän, että toivoisit tähän kohtaan syväanalyysiä ja diippiä pohdintaa jostain ajankohtaisesta aiheesta, mutta sellaista ei nyt taaskaan ole tulossa. Sorge.

Mutta sen sijaan ilahdutankin sinua muutamalla onnistuneella valokuvalla. 

Olen nimennyt kuvat "Pyöräilyä Kölnissä, osa 1" ja luonnollisesti "Pyöräilyä Kölnissä, osa 2".

Osa 2

Osa 1

Kotimatka Kölnistä meni hyvin, mitä nyt Visa päätti olla toimimatta lentokentällä eikä käteistä ollut kun 12 euroa. Greit. Jouduin siis jättämään matkaeväät hyllyyn ja pitää henkilökohtaisen budjettiriihen itseni kanssa. Lopulta päädyin käyttämään viimeiset rahani A:n tuliaisjuustoon. Mutta koska karma on joskus hyvä, palkittiin epäitsekkyyteni sillä, että kortti rupesi taas toimimaan. Joten, meikit, eväät ja kahvit, ka-ching!

Lämmintä rahkaa saksalaisella juna-asemalla <3

Tällä viikolla olen myös palautellut treenaamisesta. Könysin salille maanantaiaamuna ihan vaan todetakseni, että maastaveto lämmittelypainoilla nostaa sykkeen 170 lyöntiin minuutissa, jonka jälkeen siirryin nöyränä juoksumatolle kävelemään seuraavaksi 40 minuutiksi. Illalla oli keskivartalotreeni, jossa mustelmainen polvi piti hyvin ruodussa joka kerta kun yritin lankuttaa polvet maassa. Muuten olen tällä viikolla käynyt perus sekoilujumpissa ja yrittänyt seurailla sykkeitä ja tehdä mahdollisimman iisisti. Tänään olin teettämässä itselleni uutta harjoitusohjelmaa käsille ja hyviä pointteja tuli esille. Ohjelma itsessään ei poikkea lähes ollenkaan siitä, mitä olen aiemmin tehnyt salilla, mutta tekniikat tuli vihdoin käytyä läpi. En esimerkiksi tiennyt, että toinen ranteeni koukistuu luvattoman paljon kaikessa mitä teen. 

Onkohan muinoin frekventillä viinilasia kannattelevalla kädenasennolla tekemistä asian kanssa?

                                                    Huomaa kiero ranteen asento

Tänään on myös hieronta. Ekaa kertaa uuden tyypin käsittelyssä. Vähän tuntuu samalta, kun olisi ekaa kertaa uuden tyypin kanssa. Onkohan se varmaotteinen ja hellä? Saakohan se rintsikat auki (tai kyllä se ne auki saa mutta saako se ne kiinni)? Joutuuko sille puhumaan vai voiko vaan olla hiljaa? Toivottavasti se nyt ei luule, että menen ja rakastun siihen vaikka heti kättelyssä olenkin jo riisumassa. Pitää muistaa mainita poikaystävä ainakin neljässä lauseessa niin ei sitten synny mitään kiusallisia tilanteita. Joo, näin kyllä teen. Poikaystävä on. 

Uh, stressaavaa tämä hierojan vaihto.

Tässä vielä tälläinen Saksalainen juna, jonka aikani kuluksi kuvasin

Kevätterveisin,

Katasi <3