Kotisohvalta päivää

Moi,

olette varmaan kaikki (Sofia sekä tämän blogin laaja lukijakunta) miettineet, että missä se Kata oikein piileskelee kun ei siitä kuulu mitään. No minäpä kerron. Täällä sohvalla vällyjen välissä taas niiskutan ja aivastelen ja säälin itseäni.

Elämässä on nyt vähän kiireitä kun ravitsemustiede vaatii yllättävän paljon töitä, työpaikalla toivotaan, että saisin jotain aikaiseksi ja tajuttiin tässä juuri, että pitäisi varmaan joku paikka hääjuhlalle varata jos meinataan naimisiin ensi kesänä. Ja siihen bonuksena päälle tulin kipeäksi. Mutta ei se mitään, on nuo stressitasot nimittäin olleet aika korkealla em. asioiden takia, niin saanpahan hyvän syyn makoilla kotona.

Ravitsemustieteen opinnot ovat ollet tosi kivoja ja silmiä avaavia myös omaa elämää ajatellen. Töitä on ollut aika paljon vaikka aihe ei sinänsä ole ollut kovinkaan haastava. Aiempien opintojen kautta osaan ajatella, käyttää tietokantoja ja tiedän suunnilleen miten ihminen toimii, mutta se duunin määrä saadakseen viisi opintopistettä on silti aika hurja. Meillä oli reilu viikko sitten ekan kurssin tentti. Kyseessä oli kotitentti, jonka suorittamiseen oli neljä päivää aikaa. Laskin, piirsin, kirjoitin, analysoin ja suunnittelin. Ja myöhästyin tentin palautuksesta kun tiedoston uploadaus kesti ja kesti. Itkuhan siinä pääsi. Pistin vastaukseni meilin liitteenä vastuuopettajalle mutta en vieläkään tiedä onko vastaukseni hyväksytty. Asia selvinnee kolmen viikon sisällä kun hyväksytyt suoritusmerkinnät tulevat Oodiin.

Hääpaikka on varattu. Tai oikeasti meillä taitaa olla niitä kaksi tai kolme kun ei osata päättää. Ykkösvaihtoehdon kanssa oli hieman liian hankalaa kun paikan omistaja ei useista yhteydenotoista ja lupauksista huolimatta saanut aikaiseksi tehdä meille hintatarjousta. Kakkosvaihtoehto on varattu, mutta se vaikuttaa huonolta idealta mitä enemmän asiaa mietitään. Kolmosesta ei vielä olla saatu vastausta. Nelonen on varalla ja siihen on varaus. Kolmonen on musta hevonen, se on nimittäin keskellä rakennustyömaata tällä hetkellä mutta Helsingin kaupungin mukaan siihen valmistuu kesällä 2016 puisto. Ja eikö kaikki rakennusprojektit aina etene ajallaan? ;)

Tunnelmia kotisohvalta

Koskas Suomeen ja joulun viettoon? Päivämääriä, kiitos :*

/K

No niitä treenijuttuja

Terve taas!

Tämänkertaisen postauksen ajattelin pitää aiheessa treeni ja hyvinvointi, sillä ketä nyt sellaiset asiat ei kiinnostaisi? ;)

Syyskuun alkupuolella harmittelin kun kehonkoostumusmittauksen tulokset kertoivat karua viestiä lihaskadosta. Säästöliekki vaikuttaa olevan varsin yleinen ilmiö, sillä olen törmännyt siihen sekä internetin ihmeellisessä maailmassa että livenä erinäisissä liikkumiseen liittyvissä tapahtumissa.

Syyskuun aikana kävin sopivasti Tavoitteellinen harjoittelu – nimisen kurssin, jossa käytiin läpi perusasioita liittyen treenaamiseen ja syömiseen. Tuli jotenkin tosi helpottunut ja hyvä olo kun sai kuulla niitä asioita, joita on itsekin miettinyt. Ryhmäliikuntahypetys etenkin vaikuttaa olevan illuusiota, joka helposti lähtee käsistä kaikilta osapuolilta. Salilla palautumisen tarpeen huomaa siitä, etteivät painot enää nouse mutta ryhmäliikuntaan jaksaa aina osallistua, varsinkin jos ohjaaja on hyvä. Noidankehä on valmis, sillä ”aina jaksaa vielä yhden tunnin” (kun kaikki muutkin jaksaa!). Ja kun jumppa jostain syystä jää välistä, tulevat syyllisyydentuntemukset ja sitten meillä onkin ongelma. Tässä vaiheessa haluan väittää, että kaikki jotka juoksevat jumpissa sen 4+ tuntia viikossa tietävät mistä puhun.

Lopetin siis ryhmäliikunnat, pois lukien spinningin kerran viikossa sekä ohjatut putkirullaustunnit. Suht pitkän flunssakauden jälkeen ei enää tuntunut kivalta osallistua pumppiin tai mihinkään muuhunkaan ohjattuun, musiikin tahdissa tapahtuvaan liikuntaan. Vikat kerrat pumpissa huomasin esimerkiksi, että jo lämpän aikana toivoin, että tunti olisi pian loppu. Sama keskivartalotreenissä, jossa olin käynyt pitkään. Musiikki ärsytti, liikkeet ärsyttivät, ohjaaja ärsytti ja muut jumppaajat ärsyttivät. Ehkä ihan suosiolla voin siis vapauttaa paikkani jollekin, joka arvostaa sitä ja keskittyä itse palautumiseen, jossa ainakin ennen on ollut paljon korjattavaa. Nyt käyn siis salilla neljä kertaa viikossa, spinningissä kerran ja ohjatussa putkirullauksessa kerran. Lepopäiviä on yksi plus putkirullapäivä. Mieli on hyvä eikä levottomuutta tai ahdistusta enää ole.

Kurssilla painotettiin myös, ettei elimistö toimi pyhällä hengellä vaan sillä (ja ainoastaan sillä) millä sitä ruokitaan. Eli jos ruokavalio koostuu pelkistä proteiinipatukoista ja maitorahkasta (kärjistetysti) jää aika monet vitamiinit ja hivenaineet saamatta. Tähän vielä päälle ravitsemustieteen supermielenkiintoiset kurssit niin avot, mieli on saavuttanut rauhan myös tällä saralla.

Mainitsin aiemmin kalorinnosto-operaatiosta, jota toteutin aktiivisesti 4-5 viikkoa. Lisäsin hiilareiden määrää ruokailussani ja nostin päivittäisiä energiamääriä, sata kcal viikko kerrallaan. Ekan viikon jälkeen olin laihtunut melkein kilon, mikä varmaan johtuu siitä, että aineenvaihdunta koki jonkinlaisen boostin. Sen jälkeen paino on noussut tasaisesti parilla sadalla grammalla viikkoa kohden. Punnaan itseni kerran viikossa ja sitten kun paino ei enää nouse, lisään ruoan määrää. Olen muutenkin tullut tarkemmaksi siitä, että saisin kaikki vitamiinit ja hivenaineet ruoasta.

Nyt painan melkein kolme kiloa enemmän kun pari kuukautta sitten, siirryin takaisin 26-tuuman farkkuihin, kestävyyskuntoni on surkeampi kuin pitkään aikaan ja käyttämäni jumppatopit valitsen mallin löysyyden enkä värin perusteella. Mutta sen lisäksi osaan melkein vetää leukoja, penkkaan 10 kg enemmän kuin 3 kk sitten, syön hyvällä omatunnolla karkkia silloin kun haluan (okei, tuota omatuntopuolta työstän vielä, mutta syön silti) ja vatsanseudulla olevan rasvakerroksen alla on selkeästi erottuvat lihakset. Olen menossa kehonkoostumusmittaukseen kolmen viikon kuluttua, jossa toivon mukaan saan vahvistuksen sille, että teen jotain oikein. Voimat ovat ainakin nousseet.

Täällä taisi alkaa syksy. Vettä sateloo ja aurinkokin laskee jo kolmen jälkeen, jaiks!

/K

Kaivoin pipon esille ettei piä jääy

Pahoilla teillä

No heissan taasen,
Laitan tähän väliin vähän tällaisen nopeamman päivityksen. Töissä on ollut ihan tappava tahti ja huomiseksi pitäisi olla seminaariesitys valmiina (ei ole) ja tiistaiksi toinen (ei ole). Ja siinä välissä olisi yksi konsertti. Niin. Sinne olen nyt näköjään menossa jostain ihmeen syystä taas Herr. Polizein kanssa. Ihan vain ystävinä katsos. Tai jotain.
Ne gin tonicit sitten otettiin tuossa viikko sitten. Ja eihän se nyt ihan kaveripohjalta mennyt. Poliisi kirjoitteli siinä konsertin jälkimainingeissa jotain ja murruin sitten perjantaina ja laitoin kuvan tonic-pullosta. Syötti nieltiin kokonaisena mukisematta. Koukkuineen ja siimoineen päivineen. "Koska tuo pitäisi juoda pois? Hetikö vaikka huomenna sopisi?" Minulla oli siinä menoa kavereiden kanssa joten ehdotin että voithan sinä tulla samaan baariin käymään jos olet kovinkin janoinen? Ja sinnehän se sitten pöllähti suihkun raikkaana töiden jälkeen. Tuoksui taas hyvälle ja nauroi ihanasti ja partakin oli kasvanut oikein rouhean näköiseksi. Huh huh. Eikä siinä sitten hirveästi jäänyt epäselvyyksiä että mitä tässä nyt ollaan vailla.

Tämän yhden yömyöhän drinkkisession jälkeen kirjoiteltiin vähän gin&tonicien olemuksesta ja niihin liittyvistä juomatavoista, mutta muuten on ollut viikko poliisin suunnalta hiljaista. Ihan kuten ennen vanhaan. Mutta tämä se minun plan A olikin. Että voihan siitä nyt tuollaisen hyvän mallisen ja tutkitusti toimivan kaverin ottaa, mutta pitää sitten ne tunteet kurissa. Miten hyvin se sitten minulta onnistuu niin jää nyt nähtäväksi. Tänään kuitenkin sain yllättäin FB-kaveripyynnön. Jotenkin nyt pyörin hänen mielessään. Kysyin ihan suoraan että mitä tämä nyt oikein on? Että mikä juttu tässä nyt on meneillään meidän kahden välillä? Ja hän vastasi sellaiseen huolettomaan poikamaiseen tyyliinsä että "en kyllä yhtään tiedä, en ole tuota kysymystä itselleni esittänyt. I like you." Just. Ehdotin sitten että jos hänellä ei ole tälle nimeä niin minä annan sille nimen. Koska me naiset tarvitsemme asioille nimen ja lokeron ja selkeän toimintakaavan. Tai ainakin minä tarvitsen. Sanoin että ollaan sitten kavereita, jotka viettävät joskus yhdessä aikaa. Heh, aika omaperäistä? Tämä kuulemma sopii. Meni jokunen hetki ja hän kysyi että mitä jos tulisi myöskin huomenna sinne konserttiin (of Monsters and men, on erittäin hyvä!) minne tiesi minun olevan menossa. Ihan vain, koska se niiden uusi albumi on NIIN hyvä. Joten minulla on nyt sitten kaveri sinne konserttiin. Pidän kyllä huolen että hän käyttäytyy kuten sopimamme nimilappu edellyttää. Kaverina. Silloin ei pussailla eikä puristella takapuolesta. Eihän?

Biologi? Painukoon helvettiin vaikka.

Sofia