Moi moi!
Oikeassa olet, täällä päässä on ollut eletty aivan liian
pitkään hiljaisuudessa mutta jos nyt miettii mitä tässä on tapahtunut, niin
eipä juuri mitään. Päivät ovat keskenään hyvin samanlaisia: herätys klo 6,
aamupalaa ja aamukoomailua, salille, töihin, joko jumppaamaan tai kotiin,
ruokaa, koomailua ja arjen pyörittämistä, hengailua A:n tai jonkun muun kanssa,
ruoanlaittoa, pakkaamista, nukkumaan kympiltä. Avot. Siitä ei kovin monta
blogikirjoitusta saa aikaiseksi ;)
No ei, onhan toki noita arjen pikkuasioita ollut, joita voi
vaikka sitten kiikkustuolissa muistella selailemalla puhelimen valokuvia:
Työpaikan piärakennus* saatiin vihdoin korjattua ja samalla
vietettiin uuden kuntosalin avajaisia. Jouduin yllätysjumppaan tullessani
tutustumaan tiloihin, mutta onneksi veskassani oli hikiset ja pahanhajuiset
treenikamat
*nauran edelleen joka kerta sanamuunnokselle pää=piä,
haara=huara. Joka kerta!
Kävin taas farkkuostoksilla ja vasemmanpuolimmainen kuva havainnollistaa hyvin
mikä se aiemmin mainittu keskivartalo-ongelma olikin, hehe. Tilanne on kuitenkin parempaan päin (oik. puol foto), ja olen siis treenin myötä
kutistunut 24-tuumaisiin farkkuihin, hullua!
Treenasin käsiä joten pitihän siitäkin ottaa kuva
Reetu otti chillisti, niin kuin aina
Tein kuvakollaasin kun en muutakaan keksinyt
Vappuaattona paistoi aurinko joten karkasin töistä vielä
aiemmin kun yleensä. Muikea ilme on sekoitus onnellisuutta, jännitystä ja
kiinnijäämisen pelkoa
Koin jokavuotista ylioppilastukkapaniikkia ja päädyin
kihartamisen jälkeen toispuoleiseen lettikampaukseen. Totesin taas kerran, että
hattua käyttäessä tulee hiki
Tohkeissani (ja ehkä myös pienessä darrassa?) tiputin
välipalarahka-annoksen appelsiineineen ja manteleineen lattialle
Kunnianarvoisia vieraita varten löydettiin varasänky
autotallista
Oltiin taas häissä ja yritin korostaa suurella vaivalla
bodattua selkääni sekä mekolla että kampauksella. Mielestäni onnistuin tässä
ihan hyvin
Monen viikon tauon (ja menetetyn illuusion) jälkeen aloitin
taas kreatiinin käytön-tässä vähän ennen-kuvaa. Kreatiinin teho tuli hyvin ilmi
jo ekana salipäivänä, kun hartiaosasto oli pumpissa pelkän lämmittelyn jälkeen,
hahhah!
Kävelin salilta töihin ja matkalla tapasin kolme hevosta
Kotona oli pieni tulipalo, jonka seurauksena koko keittiö (mukaanlukien
kaappien sisällöt..) peittyivät paistorasvakerrokseen. Ylimääräisen helatorstaivapaan
sai hyvin kulutettua purkkeja ja kippoja kiillottaen
Tallinnalaisessa kauppakeskuksessa oli tämä hämmästyttävä tyttöjen
tuplavessa
Hotellista oli ehkä loppu ruusun terälehdet? Tai
sitten olin epäselvä tehdessäni varausta, eikä siellä ollut ymmärretty, että
meitä on kaksi
Olimme ensitreffeillä Helsinkiläisessä Ravintola Lusikassa,
joten huomatessamme, että sen serkku, Restoran Lusikas löytyy Tallinnasta, oli
pakko perua aiemmin varattu fine dining-varaus ja mennä vuosipäivän kunniaksi tänne
;)
Aamupalan söimme huoneessa aurinkoisia maisemia ihastellen
Paikallinen museo oli kiinni joten emme joutuneet päässeet
sinne. Huomaa kasvoiltani paistava murhe
Ostin parit shortsit ja poseerasin upean Linnahallin
muurilla. Tuonne on ehdottomasta päästävä picnicille!
Ostin myös uudet kevättossut ja niihin sopivat trikoot! Varokaa
kaikki fotosensitiivistä epilepsiaa sairastavat! :D
Yritin ottaa taiteellisen kuvan omasta varjostani. Mielestäni en nyt ihan onnistunut tässä
Suosikkikukkia kullalta
Taas häissä
Että tälläistä täällä. Ja vaihteeksi töitäkin on ihan mukavasti ja nekin vähän niinkun etenee. Mutta enää kolme yötä ja sitten sekoilen itseni sinne! :D
Nyt ruokaa, palaillaan asiaan myöhemmin!
Puss :*
/K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti