Viikonloppu

Vietettiin A:n kanssa puolivuotispäivää lauantaina. 

A ehdotti, että köllittäisiin sängyssä koko päivä. Ei käynyt, oli spinning ;) Juhlittiin tosin vähän perjantaina käymällä syömässä, mutta olin ihan hullun väsynyt ja (ilmeisesti) dehydroitunut (varmaan johtuen älyttömästä kiireestä labrassa-jäivät tauot aika minimiin ja perinteisestä bp-tunnista, jossa hiki ja kirosanat lensivät), joten huidoimme safkat naamaan ja mentiin kotiin nukkumaan. Juhlaa.

Kukkiakin sain <3

Lauantai meni kiireessä. Spinningin lisäksi olin ostoksilla, otin päikkärit ja suhasin ympäri kaupunkia ties millä asioilla. Illalla oli kahdet menot-ensin A:n kavereiden järkkäämä ”Kello viiden drinkkikokoontuminen” ja myöhemmin entisen työkaverini kolmekymppiset. 

Drinkkikokoontumisten ideana on tavata parin kuukauden välein, jolloin vaihtuva illan hostpariskunta valmistaa teemaan sopivan drinkin ja jotain syötävää sen ympäriltä. Kulttuuriakin pitäisi olla. 

Tosi kiva idea, mutta noin teoriassa vierastan pariskuntailtoja. En ymmärrä miksi minulla pitää olla pari, jotta voin osallistua illanviettoihin (paitsi jos kyse on parinvaihdosta)? Ei minun henkilökohtaiset mielipiteet, jutut ja vitsit millään tavalla katoa vain siksi, että seurustelen. Huolimatta siitä, että onko A vieressäni tai ei, olen silti se sama tyyppi. On paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti sinkkuja (esim. minä itse puoli vuotta taaksepäin), joten se, että ihmiseltä vaaditaan puoliso, jotta hän olisi kelvollinen osallistumaan tietyntyyppisiin illanviettoihin, on mielestäni kummallista ajattelua. Huolimatta skeptisestä suhtautumisestani pariskuntailtoihin, oli tosi hauskaa. Enkä tällä ajatusvirralla millään tavalla halunnut kritisoida A:n kavereita, vaan ihan yleisesti ilmiötä nimeltä pariskuntaillat.

Kolmekymppisillä näin vanhoja tiimikavereita monen vuoden takaa, ja ehkä toisin kun usein vanhojen työkavereiden kesken, klikkasi henkilökemiamme aivan samalla tavalla kuin ennen. Työskennellessämme yhdessä vietimme myös paljon vapaa-aikaa yhdessä ja vaikka ihmisten elämäntilanteet olivat nyt aika erilaiset kun mitä oli silloin, oli se sama vanha fiilis edelleen läsnä. 

Tämä olisi ollut oiva syntymäpäivälahja. Mutta se jäi nyt kauppaan.

Puolenyön aikoihin kotiin, köllimään sohvalle ja juttelemaan tulevaisuudesta ja pitelemään kädestä kiinni. Sitten taas nukkumaan. Juhlaa tämäkin.

Sunnuntai on yksi suosikkipäivistäni, koska sillon pidämme molemmat lepopäivää sporttaamisesta ja yleensä kaikesta muustakin. Paras hetki on se, kun istumme massiivisen pöydän äärellä vastakkain ja luemme Hesaria. A mutisee kovaan ääneen pääkirjoituksessa olevista epäkohdista tai jossain jutussa käytetystä kielestä. "Potkut toimittajalle", taitaa olla yleisin kommentti. Itse mutustan onnellisena aamupalaani ja hyssyttelen tiukalla äänensävyllä. Tykkään lukea hiljaisuudessa. 

Sunnuntai-aamupalaan kuuluu myös viikon herkut, eli croissantit Nutellalla. Jos en muuten välittäisi treenaamisesta, niin niiden takia sitä kannattaa tehdä. Vaikka sitten se kuusi kertaa viikossa.

M.m. tämän takia minä treenaan ;)

Kävimme myös parissa asuntoesittelyssä, kun nyt oltiin ohikulkumatkalla. Onneksi A oli mukana ja esitti kysymyksiä ja kriittisiä pointteja, joita en todellakaan olisi itse tajunnut. Jos olisi ollut minusta kiinni, olisimme jo muuttonyssyköittemme kanssa rappukäytävässä ;) 

Myöhemmin illalla kävimme vielä syömässä vanhempamme kanssa ja sekin meni hyvin, vaikka kyseessä olikin ensikohtaaminen. 

Eli hyvinkin rauhallisen (not!) viikonlopun jälkeen taas kohti uutta viikkoa.

Olisi ihana levätä joskus.

Siinä, pojat sohvalla

Kölnissä on kuulemma naisliikennevalot! :D

Mites siellä?

Pidähän lippu korkealla! :) :)

/K