tiistai 4. marraskuuta 2014

Muutto



Menit sitten ja muutit. Perkele. 
Kenen kanssa nyt juon iltapäiväkahvit klo 13.45? Tai käyn Body Pumpissa perjantaisin ja fiilistelen jokaista puolen kilon lisäystä? Tai lähettelen kuvia ja viestejä ja vitsejä ja juttuja ja salaisuuksia?

Minäkin muutin. En fyysisesti yhtä kauas kuin sinä, mutta henkisesti kuitenkin aika pitkälle. Neliöitä tuli lisää noin kymmenen, mutta tila pitää nyt jakaa jonkun muun kanssa. Olin eniten huolissani omasta tilastani ja lähinnä sen puuttumisesta. 
Olen tottunut asumaan yksin ja tiedän, että jos en säännöllisin väliajoin saa omaa rauhaa, tulee minusta pieni ihmishirviö. Pikkuhiljaa olen löytänyt sen oman ajan ja sen oman tilan. Kotona se on aamuisin välillä 6-6.45 kun A nukkuu ja minä syön aamupalaa. Päivän aikana se on salilla tai osallistuessani johonkin jumppaan. Iltaisin se on kun A on jo sängyssä ja minä pakkaan seuraavan päivän treenikassia ja lounasta, valitsen seuraavan päivän vaatteet, laitan kissalle ruokaa yöksi, suoritan iltatoimet ja lopuksi sammutan valot.
A kysyi eilen, että voitaisiinko ruveta harrastamaan jotain yhdessä, esimerkiksi pallopelejä? Hah! Vaikka olenkin kertonut olevani äärimmäisen kilpailuhaluinen, on enkelinomainen luonteeni mitä ilmeisimmin onnistunut hämäämään häntä luulemaan, että olisin sitä myös pelikentillä. Tämänlaisista asioista huomaa, että emme ole seurustelleet kovinkaan pitkään :D

Töissä menee ihan ok. Saan tehtyä asioita, ja mitä enemmän teen, sen paremmin olen kartalla. Tosin seuraava hetkenä olen täysin pihalla, eikä minulla ole ketään keneltä kysyä apua. Tutkijakoulun tulokset tulevat kai kohta. Pikkulinnut kertoivat, että hakemukseni on hyvä ja, että mahdollisuuteni päästä sinne ovat tosi korkeat. Fingers crossed.

Treenit kulkevat. Olen omaksunut aamusaleilun täysin, enkä voisi kuvitella jättäväni sitä enää pois (muistan kun vielä viime keväänä kaikki aamuliikunta aiheutti pahoinvointia, hah!). Olin Meikun ulkopuolella tänään klo 6.40 (tosin se johtui siitä, että sain kyydin salille). Aamuisin siellä olevaa ihmiskatastrofia ei ole näkynyt vähään aikaan, mikä on sekä nostanut omaa keskittymiskykyä sekä aiheuttanut pieniä ikävän tunteita.

Spotifyssä soi Jason Derulo ja ulkona sataa vettä. Tänään illalla vielä jumppailua ja venyttelyä Kumpulassa. Toivottavasti olette päässeet hyvin perille eikä liikaa tavaroita hajonnut matkalla. Laita viestiä kun saat interwebbin toimimaan.

<3 <3 Puss

/K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti