torstai 13. marraskuuta 2014

Jumppaa jumppaa



Moi!

Sisäinen ekohippini oli revetä housuistaan lukiessaan, että teillä on noin hyvät kierrätysmahdollisuudet! Meilläkin itse asiassa on – yllätyin iloisesti huomatessani roskia viedessä, että meillä voi perus bio- ja energiajätteen lisäksi myös kierrättää lasia ja metallia. Ei siis enää kolisevia muovikasseja metrossa kierrätysastioita etsien! :) Huonona puolena tässä voi ehkä mainita, että meidän kahden hengen taloudesta ainoastaan yksi taitaa olla kiinnostunut jätteiden lajittelusta…

Työpisteeni muistuttaa myös hämmästyttävän paljon roskista

Kuulin muuten mainitsemastasi saksalaisesta keittiöideologiasta jo muutama vuosi sitten kun sikäläinen kollegani I kertoi muuttaneensa Suomeen kokonainen keittiö matkassa. Täällä olevassa vuokra-asunnossahan sellainen oli, joten heidän kotoa tuotu versionsa on nyt viidettä vuotta kerrostalon kellarikomerossa! Keittiöstä puheen ollen, miltä ruokailu siellä vaikuttaa? Onko siellä rahkaa ja raejuustoa? Ruisleipää? Saako muuta kun makkaraa ja olutta?

Itsehän syön tätä. Viikko sitten valmistettu kana tuoksahti hieman märälle sukalle tänään. Söin silti. Immuunipuolustus, you know.

Eilen vietimme työhyvinvointipäivää, eli TyHyä. Olimme Solvallassa tutustumassa erityyppisiin liikuntamahdollisuuksiin, mutta koska työpaikkani keski-ikä on noin sata vuotta, olivat lajit myös sen mukaiset. Kaikki oli rauhallista ja mukavaa, ja jotta olisi päätynyt mukavuusalueensa ulkopuolelle, olisi pitänyt tehdä aika paljon enemmän. Ensin olin silleen, että ”Näääh, tylsää”, mutta tajutessani, että voin vihdoin hengailla jumppatrikoissa koko päivän, olinkin silleen, että ”Joo, siistiä!”. Olen jopa hieman leikkinyt ajatuksella hakeutua liikunta-alalle (kunnes olen muistanut, että silloin joutuisin taas työskentelemään syvästi vihaamani ihmiskontaktin parissa). 

TyHy-housut

Jumppailun ohella teimme myös lihaskuntotestin ja kehonkoostumusmittauksen. Lihaskuntoni on huonoimmillaan hyvä ja parhaimmillaan erinomainen kun taas kehonkoostumusmittaus kertoi minun mm. hankkineen kaksi kiloa rasvamassaa edellisen kahden viikon aikana (jolloin siis viimeksi kävin mittauksessa). Olosuhteet mittaukseen eivät todellakaan olleet optimaaliset tai edes samankaltaiset kun mitä yleensä noudatan, joten en sinänsä ota näitä tuloksia turhan vakavasti (vaikka kyllähän kuuden kilon lisäys rasvamassaan puolen vuoden sisään -edes paperilla- hirvittää aikalailla).

Koetin tässä havainnollistaa mitä on tapahtunut viimeisen kuuden kuukauden aikana (muuta kun, että olen jättänyt Justin Timberlake-paitani kotiin), mutta mielestäni sieltä peilistä tuijottaa pitkälti se sama muija

Kolme kuukautta (?!) kestävät karnevaalit kuulostavat niin keski-eurooppamaiselta! Täytyy tulla sinne käymään ennen kuin festiviteetit ovat tältä vuodelta ohitse. Otan sitten vaikka sen oman kostyymin mukaan (ei tässä turhaan olla 30 vuotta keräilty naamiaisvaatteita!). Maassa maan tavoin, tai mitä täällä Suomessa nyt hoetaankaan. Josta tulikin mieleen, että kerropas vielä minne kannattaa lentää kun sinua tulee moikkaamaan, Frankfurtiin? Ja miten Saksan opinnot etenevät? Oletko jatkanut niitä?

Älä turhaan ota ressiä lauantaista, Crossfit on kivaa ja siellä on kuulemma komeita miehiä ja meikattuja naisia (ainakin A:n mukaan), joten eiköhän sinunkin pinkit pökät mahdu mukaan! :) 
Lähes natiivina saksalaisena katsoin sinulle muuten lähimmät Les Mills-paikat, ja nämä kaksi ovat ainakin samalla postinumeroalueella: http://www.healthcity.de/kursplane/healthcity-koln-stadtgarten

Ja täältä pystyt hakemaan muita lähistön Les Mills-gymejä (jos liikkuminen on iisiä jne jne, niin ehkä gymin ei tarvitse olla ihan naapurissa?).

Jo ajatus Ellie Gouldingin Burnista saa muuten reiteni ja pohkeeni kramppiin. Those were the good old days. Tällä hetkellä jumppaamme BP-mixiä, joka on ihan kiva mutta tapani mukaan olen muutosvastarintainen ja täysin pihalla. 

A laittoi juuri viestiä, että hän saapuu 14 minuutin kuluttua. Ennen sitä pitää vielä tehdä vähän töitä. Mutta pidä lippu korkealla ja nauti uutuudenviehätyksestä.

Puss&Kram :*

/K 

Ps. Tässä vielä päivän piristykseksi Repe, joka tuhoaa uutta kotiamme

Hyvä kissa. Tullut omistajaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti