Treffailusta

Vai sellaiset Tinder-treffit sinulla! :) 

Vaikka kuvailemasi tilanne kuulostaakin hyvältä, en tiedä miten itse suhtautuisin deittailuun, josta en ole varma millä pohjalla mennään. Vaikka olenkin jossain määrin (ärsyttävän) itsevarma, olen aika varma, että itsetuntoni kokisi kolauksen, jos mies ei esittäisi tarpeeksi rautalangasta väännettyjä kiinnostuksen signaaleja. Tietty se, että tuli toiset treffit kertoo, että mr. Saksa näkee sinut potentiaalisena treffailuehdokkaana. Ja pitää myös ottaa huomioon, että maiden välisissä treffikulttuureissa on eroja. Suurimpana ongelmana näkisin kuitenkin sen, että en uskaltaisi ihastua kun en tietäisi, että millä mielellä se toinen on liikenteessä. Ollaanko tässä vaan hyviä kavereita, jotka käyvät yhdessä joulumarkkinoilla ja vilkuttelevat silmää toisilleen, vai onko taustalla jotain muuta, jotain mikä voisi johtaa johonkin?

Treffeillä on kiva käydä syömässä. Ja vaikka ei treffeille pääsisikään, niin silti on kiva käydä syömässä!

Nuoruudessani kävin paljon treffeillä. Se oli kivaa, pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin, kokemaan uusia ravintoloita ja kuulemaan jänniä tarinoita asioista, joita ei voi edes kuvitella kun elää pienessä suojatussa kuplassa, niin kuin minä. Osaan näistä miehistä pidän vieläkin yhteyttä, tosin yhteydenpito on luokkaa onnittelut syntymäpäivänä/naimisiinmenosta/lapsista/uudesta työpaikasta jne. Mutta ehkä tästä voi tulkita, että tyypit ketä olen tapaillut, ovat kivoja ihmisiä, joille toivoo pelkkää hyvää ja joiden suurin puute oli se, että meillä nyt vaan ei natsannut.

Uusin tyyppien tapaaminen on muutenkin kivaa, ainakin silloin kun se tapahtuu omilla ehdoilla. Tällä tarkoitan nyt sitä, että silloin kun on vaihtoehtoja. Tiedän, että jos minä olisin sinun tilanteessa, eli uudessa maassa ilman läheisiä ystäviä, iskisi vitutus ja epätoivo jossain vaiheessa. Mitä sitten kun jotain tapahtuu, josta haluaa jutella vähän syvällisemmin? Voiko sitä puolituttua tyyppiä ottaa hihasta ja sanoa, että nyt haetaan marketista halpaa punaviiniä ja mennään kotiin ruotimaan ongelmia? Mitä se tyyppi siihen sanoo, miten saksalainen kulttuuri siihen suhtautuu, voiko niin tehdä? Mitä sitten kun iskee koti-ikävä ja kaikki tuntuu ihan paskalta? Meneekö sitä jumppaamaan tai lenkkipolulle, vai hukuttaako kaikki ne ikävän tunteet työntekoon?*

*tiedän, että kuulostan kauhean negatiiviselta, mutta opiskellessani vuoden ruotsissa tulivat nämä asiat ajankohtaisiksi siinä vaiheessa kun Honeymoon-faasi ulkomaille muutosta loppui.

Sain tuliaisia A:n Ruotsi-Tanska-turneelta <3 <3

 Töissä on asiat hieman hankalasti tällä hetkellä. Henkilö, josta en kauheasti pidä ja jonka kanssa välttelen työntekoa kuin ruttoa, on ottanut projektini silmätikuikseen. Näkemyksemme ovat täysin erilaiset ja muutenkin lähestymme ongelmia aivan eri kantilta. Otin asian puheeksi pomoni kanssa, en tietenkään yhtä suoraan kuin mitä tässä anonyymissä blogissa *köh köh*, ja onnekseni hän on kanssani samaa mieltä jatkostrategioistamme. Täytyy nyt pitää pää kylmänä eikä saa provosoitua. 

Kyllä tämä tästä.

Hauskaa viikkoa, täällä on taas jotkut syysmegamyrskyt.

Puss&Kram

/K