Kevät tuli Kölniin vaan ei rintoihin

Moikka,
Tänne pöllähti nyt kunnon lämpöaalto. Nyt on sitten kevät kyllä. Aurinko paistaa ja lämpötilat kohoilee sinne 20C. Ihanaa! Tuolla ulkona jotenkin ihan tuoksuukin sellaiselta kesältä ja lämmöltä ja fiilis on kuin olisi...noh, ulkomailla kesällä. Nyt vaan äkkiä tänne kylään niin päästään fiilistelemään kevättä yhdessä!

Katso nyt! Kukkii jo kaikki mun nurkalla!

Muuten iskenyt kyllä hieman sellainen alun ihastuksen jälkeinen masis. Tätähän tämä nyt on. Olla yksin täällä puhumatta paikallisten aboriginaalien kieltä ja ihan pihalla kaikesta. Koko ajan pitää jotenkin pinnistellä että saa minkään normaalin asian elämässä toimimaan. Töissäkin vaan ihan pihalla koko ajan. Mutta ei sitä jaksaisi koko aikaa valittaa. On vaikeaa, yhyy! Get over it! On sitä kuule monella muulla vaikeampaa. Asioita vähän perspektiiviin. Noh, eli valitukset sikseen. Mitäs positiivista sitä keksisi kertoa. Muutakuin että täällä on lämmin ja terassit ja puistot täyttyvät ihmisistä.
Miesasiat ovat ihan yhtä sekaisin kuin ennenkin. Sen yhden Tinderistä löydetyn kaverin kanssa on tässä nähty ja pidetty yhteyttä mutta jotenkin nyt toivon että se pysyisi ihan platonisena se suhde. Ja jos nyt on vähän halipulaa niin saahan sitä halia (kröh kröh), mutta ei lähdetä sen romanttisempiin puuhiin nyt ollenkaan. Ei saa alkaa pussailemaan. Siihen loppuu sitten se platoninen kaveruus ja sieltä ei ole paluuta. Herr. Saksa sieltä kirjoittelee Berliinistä että muistelee lämmöllä. Olen alkanut miettimään että tässä on joku toistuva kaava. Kun ollaan yhdessä, minä olen liikaa. Vähän liian läsnä. Vähän liian puhelias. Vähän liian lähellä. Vähän liian vaativa. Pelottavan intensiivinen ihminen kai sitten? Mutta sittenkun homma on ohi ja perävalot hävinneet horisontista niin aletaan miettimään että olikos se kuitenkin ihan kiva tyyppi se Sofia? Vähän jäi ikävä kuitenkin? Ja sitten stalkataan Facebookista, laitetaan viestiä kännykällä, soitetaan Skypellä. "On vähän ikävä, jotenkin mietin että oli sitten kyllä kiva olla sinun kanssasi." Mitä sitten!?! Ei mitään!!! Ei nämä tapaukset kuitenkaan mitään muutakaan asialle tee. "On vähän ikävä" on parasta mietä sieltä irtoaa ja sitten pallo jätetään taas minulle. Noh, se juna meni jo.
Mitä tästä kaikesta voisin ottaa opikseni? Ota iisimmin. Älä ole niin paljon oma itsesi? Ei kai tässä muutakaan voi olla kuin oma itsensä ja juuri sellaisena kuin on. Täysillä ja liikaa ja in your face! Take it or leave it! Pakko ei ole mua katsella. Perkele!

Maalasin taulun. Sinne meni hiiriä mitokondrioon sokkeloitsemaan. Pistin oikein tohon esille kun tuli kiva. Joskin tylsä.

Terkkuja, mutta ei liikaa ettet pelästy!

Sofia