Kolmen tunnin lento: Liian korkeat standardit?

Heissan,

Tämä minun osuuteni kirjeenvaihdosta tuntuu muuttuneen "Sex and the city" -kolumniksi. Lisää päivityksiä deittailusta siis luvassa. Miehetön maaliskuu meni ihan samalla meinigillä kuin miehelliset kuukaudetkin. Ehkä ainoana erona se että olen oppinut suhtautumaan hieman rennommin tähän aiheeseen. Jos ei se natsaa niin ei sitten. Turha jäädä lehdelle soittelemaan ja perään itkeskelemään.

Tapasin pari viikkoa sitten erään oikein lupaavan miehen. Komea, mukava jne ja mikä parasta ekoilla treffeillä oli kivasti kemiaa. Ja tunne oli selvästi molemminpuolinen. Molemmat halusivat vaivihkaa hieman koskettaa. Käsi hakeutui käteen ja taas pian irti. Juttelun lomassa kuin huomaamatta, ihan vain painottaakseen sanomaansa, voi laittaa käden toisen polvelle hetkeksi ja hieman unohtaa sen siihen ja sitten hitaasti siirtää sen pois. Molemmat tuijottelevat ujosti toista silmiin ja nauravat kaikille vitseille. Ah, kipinöitä! Kuinka ihanaa! Sitten siveä pieni pusu poskelle ja hyvää yötä. Molemmat tekstaavat takaisin että kiitti oli kivaa ja haluaisin nähdä uudelleen. Noh, sitten kuin vihdoin löytyy se seuraava yhteinen aika niin nähdään ja vietetään koko päivä yhdessä. Ja siinä sitten kun ehtii juttelemaan vähän enemmän niin sitten selviää myös enemmän. Ei mitään kamalaa. Yhä on kiva ja normaali ja kaikkea, mutta... Mikä siinä on että kiva ja tavallinen ja normaali ei kelpaa? Mitä minä oikein etsin? Jotain vuosituhannen rakkaustarinaa?!? Nyt siellä mietit että mikä nyt muka meni vikaan? No ei mikään. Mutta moni pieni asia. Hän ei esim. lue kirjoja (ei ehdi ja ei oikein ymmärrä miksi pitäisi). Sanoi kyllä että ei haittaa jos minä luen. Voi kuulemma juoda kaljaa kun minä luen. Kiva. Nauroin kohteliaasti. Heh heh. Ei myöskään osaa juuri kokata. Se nyt on ihan normaalia ja OK. Mutta olisihan se kiva että voisi jakaa tämän innostuksen? Eikö? Liikaa vaadittu jo? Kämppä sentään oli hieno. Hänellä on makua ja osaa rempata ja laittaa. On kätevä käsistään ja päällisin puolin kaikki ihan hyvin. Mutta jotenkin sitten tuntui että molemmilla oli vähän sellainen olo että ei tämä nyt sitten kuitenkaan ollut se match. Harmi.

Huomaan kehittäväni päässäni jotakin täydellistä karsimismenetelmää. Lukeeko kirjoja: "check", etsiikö prinsessaa: "ei, check", onko koskaan rakastunut/sitoutunut kehenkään: "check", onko parisuhteessa: "ei, check", kestääkö riitelyä/ osaako riidellä: "check" jne... Mikä on ihan hullua! Eihän sitä nyt noin voi miehiä pistää rankingiin. Missä on se oikea jalat alta vievä rakkaus joka ei sitten enää takerru pikkuseikkoihin?

Ehkä näitä Mr. Wrong tapauksia vaan nyt on ollut liikaa? Ja ehkä minulla on liian korkeat standardit? Pitäisi olla koulutettu, hauska, urheilullinen, komeakin, normaali ja tasapainoinen. Joku jota voisi katsoa vähän ylöspäin. Liikaa vaadittu? Ehkä? Mutta kun mielestäni minä olen tällainen. Siis se naisversio tuosta. Niin miksei sitten saa vaatia sitä samaa siltä toiselta?

Olen myös löytänyt Tinderistä muutaman kaverin. Yksi romanssiyritelmä muuttui tanssikaveriksi ja toinen jo aika suorilta käsin siirtyi kaveri-kategoriaan kun hän kertoi että on pari viikkoa sitten eronnut 7vuotta kestäneestä suhteestaan. Tapasimme sitten ihan kavereina ja avauduimme existä. Hän on tosi mukava. Ollaan tekstailtu ihan niitä näitä ja nähtykin pari kertaa. Täysin platonisesti ja kavereina nyt ainakin toistaiseksi. Seuraavaksi kun löytäisi niitä tyttökavereitakin.

Täällä on ollut ihan hirveä myrsky viimeiset kolme päivää. Vettä ja rakeita ja mitä lie tullut taivaalta kuin Esteristä ja liikennemerkit kaatuilee tuulessa. Pelasin varman päälle ja menin tänään ratikalla töihin. Myrskyisen päivän tunnelmaan sopien yritin virittää keskustelua lapsemme huoltajuudesta exäni kanssa. Yhtä myrskyisin seurauksin. Huoh! Luulin että minulla on vihdoin taas energiaa tähän mutta itkeskelyksi se taas vaan meni. Päivää sentään vähän pelasti veronpalautuksista kertova kirje sekä uusi Bodypump! Tykkäsin myös tosi paljon tuosta 93-ohjelmasta! Musiikki toimi ja vihdoin päästiin eroon esim. niistä selällään tehtävistä ojentajista. Nyt voin vihdoin alkaa kehittämään ojentajiani! Kyykyt ja askelkyykyt oli tosi hyvät! Jes jes! Kesäkunto, here I come! Lisäksi vetämässä oli yksi lemppareistani. Komea miesohjaaja joka ei liikoja kilju ja riehu mutta tsemppaa sopivan päättäväiseen tyyliin. Sain siinä eturivissä irvistellä ja kiroilla kunnolla suomeksi kuten todellinen lady! "Saatana!"