Kuulumisia

Voihan kusi.

Tilanne sinun ja Herr Lehrerin välillä ei kuulosta siltä, kun mitä olin toivonut. Tästäkin kirjoitin pitkän analyysin, mutta se on nyt kotikoneella itse ollessani töissä. Joten aion kylmän rauhallisesti ja äärimmäisen törkeästi sivuuttaa aiheen tästä postauksesta ja palata asiaan myöhemmin, okei?

Sen sijaan saat kimaran kuulumisia ja niihin täysin liittymättömiä kuvia.

Lähes 13-vuotias Reino on vihdoin oppinut kerjäämään. Tässä kytiksessä aamuinen kalkkuna-juustoleipäni

Ostin A:lle crossfit-sukat, mutta koska ne olivat niin söpöt, niin ostin itselleni samanlaiset ;)

Tänne kuuluu edelleen sitä samaa. Pientä levottomuutta havaitsen tosin itsessäni. Tuntuu, että nyt kun päivät pitenevät ja kevät pikkuhiljaa koittaa, pitäisi itsekin saada paljon enemmän aikaiseksi. 

No tässä kuvassa ei ole kevättä koittanut. Otin sen muistaakseni viime viikolla tarpoessani salille ennen seiskaa. Nyt paistaa aurinko ja ulkona on +8. Suunnilleen yhtä lämmin kun toimistossani.

Työn puolesta menee ihan hyvin, varsinkin nyt kun B on astunut mukaan projektiini ja pystyy ulkopuolisena avaamaan sanaisen arkkunsa asioista, joita meidän puolella ei osata ottaa huomioon, joten töiden etenemisestä en niinkään ole huolissaan. 

Mutta treenien osalta huomaan kaipaavani jotain. Älä käsitä väärin, fiilikset ovat loistavat, motivaatio on katossa ja hommat sujuvat, mutta koska minulla ei ole mitään selkeää tavoitetta treenauksen suhteen, tunnen itseni välillä vähän eksyneeksi. Viime alkusyksystähän asetin tavoitteeksi kasvattaa selkäni leveyttä, jotta avoselkäinen mekkoni näyttäisi niin hyvältä kuin mahdollista väitösjuhlissasi. Tässä onnistuin mielestäni ihan ok, mutta sen jälkeen olen treenaillut pelkästä tekemisen ilosta. 

Iloinen treenaaja (eikä ole. Suosikkiohjaaja oli poissa eikä sijainen ollut mieleen)

Sarjapainot eivät enää nouse yhtä paljon kuin alussa ja olen tehnyt pieniä muutoksia ohjelmiini lisäämällä niihin muutamia liikkeitä. Vapailla painoilla jaksan tehdä enemmän kuin ennen ja kestävyys on myös parantunut. Ekaa kertaa viime viikon BP:ssa oli sellainen olo, että 22 kg:n kyykkypainot ovat helppoja, enkä tuntenut minkäänlaista hapotusta missään vaiheessa vaikka teinkin kyykyt syvinä. Aion nostaa painot 25 kg:n tällä viikolla. Kehonpainoni ei edelleenkään ole liikkunut mihinkään suuntaan, mutta olen kutistunut. Viime viikolla ostin farkut kokoa xs, ja samankokoisia paitoja olen käyttänyt jo jonkun aikaa. Ihan hullua.

Nykyään olen tällainen mini-ihminen

Sykemittaristani on tullut aikamoinen mulkku. Pari viikkoa sitten se oli omatoimisesti lisännyt tunnin ylimääräistä viikon liikuntatavoitteisiini. ”Päivitin itseni”. Niin just, ja minä vittu käyn töissä ja seurustelen, että päivittele ja jumppaa sinä vaan keskenäsi. Eilen aamulla se ilmoitti, että viime viikon kolme salikäyntiä ja kolme ryhmäliikuntatuntia eivät ole tarpeeksi, vaan pitää harjoitella lisää. Siellä nyt joku Polarin insinööri on selkeästi sitä mieltä, että nyt voisi vähän kiristää tahtia jos vaikka olisi jotain liikunnallisia uudenvuodenlupauksia tehnyt. En muuten ole.

Motivoivaa?

Nyt pitää mennä kuvaamaan geeli. Mutta palataan taas asiaan. Koetan saada viimeisteltyä kotona olevan tekstin, niin avataan taas virtuaalisesti toinen viinipullo ;)

Haleja mussu!

/K