Keittiöpsykologiaa

Tämä olisi nyt se hetki kun kutsuisin sinut kylään luokseni, avaisimme punaviinipullon ja istahtaisimme sohvalle siemailemaan sitä sivistyneesti (lue: turruttamaan makuaistiamme juomalla aivan liian suuria kulauksia ja aivan liian nopeasti) samalla kun keskustelisimme näistä sinun ajankohtaisista mieshuolistasi Ariana Granden uusin levy soiden taustalla (oikeasti istun toimistossani ylikypsän, banaanin maku suussa palautusjuomaa hörppien takaraivossa ajatus, että pitäisi taas kerran kasata yksi prese huomista varten).

Kolmenkymmenen vuoden ajan draamaallista elämää eläneenä (kyllä, elämäni draamailut alkoivat jo synnytyssairaalassa…) sanoisin, että suhteenne on tullut sen ensimmäiseen risteykseen. Kaikki on ollut kivaa ja kasuaalia tähän asti, ei ole paljon tarvinnut miettiä, että mitä mieltä se toinen on minusta kun eipä sillä niin väliä ole. Sen verran uusi tuttavuus, että jos sanon tai teen jotain hölmöä josta se ei tykkää, niin pahimmassa tapauksessa menetän hyvän pedinlämmikkeen (tai A:n sanoin, hieromasauvankorvikkeen). 

Mutta jossain vaiheessa itsestään rupeaa löytämään uusia tunteita, sellaisia joita ei ehkä ole tavannut taas hetkeen. Vatsassa lepattelevat perhoset pelkästä katseesta, kämmenet hikoilevat pelkästä ajatuksesta koskettaa toista ja mieli on yhtä aurinkoinen kuin sen säteet helmikuisilla hangilla (ei tosin täällä, täällä on ihan kusinen sää). Siinä vaiheessa tulee mukaan suhteen söpöilyvaihe, eli tehdään picnic-eväitä, silitellään hiuksia kun toisella on paha olo, katsotaan sellainen elokuva, joka ei itseä ehkä niinkään kiinnosta mutta josta se toinen tykkää (minäkin yritin katsoa Star Warsia -pääsimme muistaakseni 14 minuutin kohdalle ennen kuin hermo meni) ja otetaan oikeasti huomioon mitä mieltä se toinen on asioista. Yritetään olla loukkaamatta ja hölmöilemättä. Ollaan onnellisia, ja mielessä käy ensimmäisiä kertoja, että voisikohan tästä tulla jotain syvempää? 

Söpöilyvaiheeseen ei kuitenkaan kuulu rakkaudentunnustukset, sillä oikeasti kukaan ei tässä vaiheessa tiedä missä mennään. Ja sitten tulee kuoppa matkaan. Eli kun itsekin tajuaa, ettei tiedä missä mennään. Ja alkaa tulla ensimmäiset synkät ajatukset siitä, että mitä jos se ei tykkääkään minusta ja minä olenkin vaan kuvitellut kaiken? Ehkä se on edelleen siinä kasuaalivaiheessa ja kaikki leivät, silitykset, kädestä pitämiset ym. ovat vain omaa vaaleanpunaista kuvitelmaa. Otetaan vähän takapakkia kun omat ajatukset pelottavat niin perkeleesti. Jos se tulee sen puolivälin yli hakemaan takaisin, niin sehän tarkottaisi, että kyllä se tykkää. Mutta kun ei se toinen ihan tyhmä ole, niin se todennäköisesti luulee, että jotain on tapahtunut ja kiinnostus on lopahtanut tai muuta samantyylistä. Ei se tiedä, että sen pitää nyt olla se rohkeampi ja ottaa muutama iso askel ja hakea takaisin. Eikä se tiedä sitä siksi, kun ei kukaan kerro sille sitä.

Minulla on hyvä mies. Se puhuu ja se pussaa. Se ottaa kädestä kiinni ja silittää kun on paha mieli. Ja se tykkää halata. Ja se katsoo kanssani Juttaa ja superdieettejä, Ensitreffit alttarilla sekä muita laatuohjelmia vaikka ei niistä tykkää. Se ostaa kaupasta sitruunavichyä, koska se tietää, että minä tykkään siitä. Itse se ei tykkää, mutta juo silti. Tänään se söi aamupalaa. Ekaa kertaa meidän seurustelun aikana ennen kello seitsemää. Se syö multivitamiineja ja magnesiumia koska minä haluan ja koska minä huolehdin. Se tekee yli 10 tunnin työpäiviä hakeakseen minut iltajumpasta kotimatkalla, jotta saisin ruokaa ja tarpeeksi unta ennen seuraavan aamun treenejä. Se sanoo kauniiksi. Ja se nauraa huonoille jutuilleni (joskus myös pelkästä kohteliaisuudesta). Ja se kertoo miten paljon se rakastaa. Ja se tuntuu tosi hyvältä.

Meillä ei koskaan ollut tuota ensimmäistä risteystä, sillä parin viikon tuntemisen jälkeen totesimme, että seurustelumme alkoi ensitreffeistä. Toinen risteys on toki meilläkin ollut, mutta se vaatii jo toisen pullon viiniä…

Mitään konkreettisia neuvoja en tähän osaa antaa, kun että malta hetki ja ole rehellinen. Kaikkia kortteja ei tarvitse levittää pöydälle, mutta häntä saattaisi rauhoittaa tieto siitä, että sinä tykkäät, sinä olet siinä, etkä ole menossa minnekään (tosin älä käytä noita sanoja - taisit aiemmin kertoa jostain autoon linnoittautuneesta stalkkerista…). 

Ja luota siihen vatsanpohjassa olevaan tunteeseen.

Lykkyä!

Puss :*

/K