Paluu yh-äiteyteen

No heissan taasen,
Olen tässä tarkoituksella pitänyt sinua jännityksessä enkä siksi ole kirjoittanut hetkeen, että miten tämä sinkkuäidin elämä on lähtenyt käyntiin. No ei. Todellinen syy on kuitenkin ollut se, että olen ollut päivät hyvinkin kiireinen ja illat aivan rättiväsynyt. Jo heti ensimmäisellä viikolla maanantaina ja tiistaina olin molempina iltoina aivan poikki. Pohdin että onko tämä nyt muka jotenkin niin henkisesti raskasta, että imee näin täysin mehut naisesta? Sitten keskiviikkona kävin juoksulenkillä ja torstaina aamulla sitten kivasti selvisikin syy omituiseen väsymykseen. Syysflunssahan se siellä piilotteli. Joten olen tässä nyt sitten lenssuillut ja samalla tietysti puuhaillut kaikkea mahdollista kuitenkin niin että illalla olen kello 9 nukkumassa. Kunnon mökkiytyminen kertaheitolla. Sarjadeittaajasta ja työnarkomaanista kotiäidiksi. Bam!
Eli arki on pyörinyt nyt aika paljon tämän uuden roolin luomissa kaavoissa. Tietenkin ne kaikki jännittämäni asiat ovat menneet täysin ongelmitta. Ollaan pyöräilty lapsen kanssa valmiiksi katsomani reitit töihin ja olemme päässeet sinne jopa ihan ajallaan ja hyvässä hengessä. Saksalaisen päiväkodin tädit tosin tuntuvat todellakin tuntevan kellon. Klo 8.35: "Niin siis tiesithän että jos haluaa aamiaista on lapsen oltava aamiaisella klo 8.30?". Joo, tiesin. Viittoilin jotain nukkuvasta lapsesta ja tuuppasin lapsen aamiaiselle."Schönen tag vaan teille!" Ensimmäinen viikko mentiin totuttelemalla ja lapsi oli paikalla aina muutaman tunnin päivässä. Lapsen mielipide: "ihan tyhmää ja siellä on pahaa ruokaa". Noin, hyvä homma. Sitten muutamaksi tunniksi vielä töihin äidin kanssa täyttelemään pipetin kärkiä koteloihin. Tämä on muuten ollut toimiva konsepti, mutta nyt lapsen mielestä töissä on huippu kivaa ja päiväkodissa tyhmää. Eikä pojan läsnäolo ainakaan lisää labran työtehoa. Kaikki saavat vuorotellen kehua kuinka hienosti hän täytti taas yhden boxin. Kysellä haluaako suklaata jne. Lapsi jo selitti ekalla viikolla: "kiva kun olen saanut niin paljon uusia ystäviä....sieltä töistä". En valita sentään. Tosi kiva kun vastaanotto on tällaista. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaveeraavat. Tosi hyvä fiilis. Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään. Perheensä kanssa tai ilman.
Perjantaina pystytin pienen picnicin työpaikan viereiselle nurmikolle ja parin tunnin päästä meillä oli 8 aikuista ja yksi 5-vuotias täysillä pelaamassa jalkapalloa. Muutama olut, vähän naksuja, mukavaa yhdessäoloa ja pelailua. Lopuksi me kaksi painuimme kotiin nukkumaan ja muut lähtivät vielä syömään. Kello kahdeksan oltiin kotona ja olin ihan onnellinen tähän perjantai-iltaan vaikken päässytkään muiden kanssa vielä yhdelle ja ehkä toiselle. Lauantaina päätimme katsoa Minions-elokuvan ja laitoin myös työkavereille viestiä että tällaista olisi ohjelmassa. Seurauksena tex mex - minion ilta minun luonani. Kun lapsi meni nukkumaan pelailimme vielä lautapelejä puolille öin. Ihania ystäviä. Aika paljon helpompaa tämä siirtymä kun saa tukea ja seuraa. Ja varmasti näistä ihmisistä saan myös lapsenvahtia tarvittaessa. Kunhan nyt tässä totutellaan ensin nykyiseen asetelmaan.
Eli siis hyvin on mennyt. Lapsi oppii pikkuhiljaa saksaa (apfeln, wasser, banana, danke, tsüsch) ja arki kulkee haparia askeleitaan ruokakauppaan, pullon korkkeja keräilemään, kotiin, päiväkotiin. Hän on muutenkin ihmeen hyvin sujahtanut tähän kaupunkilaiselämään. Potkulaudalla metroasemalle, metroon, Domille, siitä kävellään skeittipuistoon jne. Nopea illallinen läheisen aukion pikkuravintolassa. Ihan normaalia. Lapset ovat kyllä aika uskomattomia.

Siellä se kiipeää urheasti ylöspäin.

Itseä tietysti välillä ahdistaa tämä muutos. Yht'äkkiä olen ihan jumissa lapsen kanssa. Ei tästä nyt noin vain lähdetä salille. Tai Tinder-kahveille. Tai yhtään minnekään. Ikinä. Väliaikaista tämä tietysti nyt vain on. Valitettavasti. Mutta silti en voi sille mitään että kelaan näitä asioita. Koska pääsee urheilemaan? Jotain? Edes jotain vähän! Tämä lenssu helpotti alun sporttiahdistusta aika hyvin. Kyllä tämä tästä. Ja keskiviikkoillan suomi-kerho on ainakin sitten yksi "varma päivä". Ja pitää käydä testaamassa se sali jossa on lapsenhoitoa. Mutta siis tietysti olen onnellinen että saan olla lapseni kanssa. Yritän nauttia joka hetkestä. Ihanaa, tämäkin hetki tässä sohvalla nyt. Aivan ihanaa. Parasta. Selässä painaa Kinder-munan yllätys, jalkapallokortteja sohvalla, eteiseen en edes halua kurkistaa ja keittiö saa odottaa aamuun. Jääkaappi täynnä jugurtteja jotka maistuu pahalta, mutta niistä saa kivan tatuoinnin. Mainostivat TVssä. Ihanaa! Elämäni parasta aikaa. No on se.

Terkuin,
Sofia