Pahoittelut kun en aiemmin ehtinyt vastaamaan. Olen nauttinut rauhassa kotona olemisesta ja arjesta. Tuo kirjoituksesi ihastumisesta oli ihana. Kiitos siitä. Silmäkulmaa kaihersi tekstin lopussa ja tulin hyvälle mielelle. Juuri tuollaista sen pitäisi olla. Molemmat ovat valmiita suhteeseen. Molemmilla kolahtaa samalla lailla. Ja molemmat uskaltavat heittäytyä. Uskon että vain noilla eväillä pääsee oikeasti suhteessa eteenpäin ja aika sitten näyttää oliko tämä tarkoitettu for ever.
Minun suhteeni taasen? Eipä ole nyt juuri noita speksejä heittää tähän pöytään. Olen tässä kesäloman ja sen jälkeisen ajan ollut hieman kahden tulen välissä. Tai kahden sataman välissä. Kahden yhtä mahdottoman tapauksen. Mies joka maassa? No ehkä vähän kärjistettynä sanottu, mutta kuitenkin. Lomaillessa Suomessa ehdin vähän enemmän tapaamaan viime kesän ihastustani ja täällä Saksan päässä odotteli (varmaan joo paljonkin odoteli) Herr. Polizei. Tuon suomipojan tapasin viime kesänä Tinderistä ja meillä heti jotenkin kolahti. Makoiltiin riippukeinussa sylikkäin. Käveltiin käsi kädessä ja pussailtiin. Kunnes aika pian hänelle jotenkin kolahti takaraivoon se jo ensi treffeillä kertomani tosiasia, että olen muuttamassa syksyllä Saksaan. Ja jotenkin suhteen luonne muuttui. Pois romanssit. Jäljelle jäi pelkkää kasuaalia tapailua ihan muissa merkeissä. Juteltiin asiasta ja hän sanoi että ei halua etäsuhdetta. Ei ne ole kuulemma ennenkään toiminut. Ja oikeassahan hän on. Muuttaessani sitten tänne sysäsin tuon miehen takaraivoni syvimpään nurkkaan ja päätin unohtaa. Mutta ei se ihan niin sitten mennyt. Hän aina välillä kirjoitteli kuulumisiaan ja kertoili että on ikävä ja mitä kaikkea. Ja kun olen tässä poikkeillut Suomessa olen välillä poikennut häntäkin moikkaamassa.
Tämä kesän yhdessä vietetty pari päivää jotenkin toi taas sitä jo vähän haudattua romanssia takaisin. Palattuani sitten takaisin taas kotikulmille Saksaan yritin avata aiheesta keskustelua, mutta aika laihoin tuloksin. Ei edelleenkään halua etäsuhdetta niin turhaa miettiä. Eikä hän töidensä puolesta oikein Saksaankaan voi tulla. Niin mitä järkeä? No ei kai sitten mitään. Tuntuu vaan pahalta heittää hukkaan jotain mikä tuntuu oikealta. Minun mielestäni pitäisi aina antaa mahdollisuus rakkaudelle. Edes kokeilla miltä tuntuisi jos heittäytyisi hommaan täysillä ja yrittäisi saada suhteen toimimaan välimatkasta huolimatta. Sittenhän sitä tietäisi mitä kaikkea olisi valmis tekemään sen toisen takia. Jos siihen saisi ensin rakastua. Mutta ei saa. Ihan turhaa sellainen.
Ja tuosta Herr. Polizeista nyt on kuulunut noin kerran viikkoon jotain ylimalkaista. "On vähän tässä kiire, olisi kiva nähdä joskus." Varmaan joo. Lakkasin kirjoittamasta hänelle ja noin viikon päästä tuli viestiä että "jotenkin minusta tuntuu että olet suuttunut jostain?" Melkein nauroin ääneen. Vai ihanko noin päättelit? Vastasin että olen ehkä ennemminkin päätttänyt unohtaa sinut kuin että olisin suuttunut. Miksi turhaa pitää suhdetta yllä yksin? Mutta hän mielellään vielä tapaisi minua kun olen katsos niin kiva kuitenkin. En ole sitten vaivautunut vastailemaan enempää. Ihminen jonka kanssa on ihan mahdoton sopia yhtään mistään. Ja jos onnistutaan näkemään se ei ole mitään yhteistä laatuaikaa. Että haluttaisi vain viettää tämä päivä yhdessä ja vaikka kävellä joen rantaa käsi kädessä. Ei. Kuhan nähdään ja jutellaan. Ja sitten pitääkin parin tunnin päästä lähteä. Moikka! Joten ei kiitos. Ei ollut taas se suhde jota olin hakemassa.
Alkaa jo tympimään tämä epätoivoisista miesasioista joriseminen. Luulen että näistä lukeminen se vasta tympäisevää onkin. Piti nyt vain saada selostettua nämä avoimet juonenpätkät pois. Eli poliisi on pois laskuista. Suomipoika on poissa laskuista (ainakin niin kauan kun asun ulkomailla). Ensin on hienosti mies joka satamassa ja sitten on nolla miestä yhtään missään. Miten tässä taas kävi näin?
T: Sofia
 |
| Mrs. Gray at her office on Friday night |
 |
| Kauan odotettu motivaatiopaketti saapui |
 |
| Ja heti salille pumppaamaan rautaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti