Jännän äärellä, rakkaudessa!

Heissan,
Tervetuloa mukaan taas tänne jännän äärelle. Tänään meillä on luvassa kutkuttavan jännittäviä käänteitä treffailun ihmeellisessä maailmassa. Tässä jaksossa luvassa: vanha suola janottaa, mutta ketä? Onko biologi se unelmien prinssi vai kääntääkö hän valkea ratsunsa jo linnan portilla kohti toisia seikkailuja? Sofia treffeillä romattisessa Ranskassa, mutta kenen kanssa? Stay tuned! Shampanjaa ja vaahtokylpyjä! Alastomia ihmisvartaloita ja helliä suudelmia. Kaikki tämä, tässä jaksossa.

Uusia vaatteita Naf Nafista ja lähdössä illalliselle, kenen kanssa?

Aika paljon mahtuu yhteen viikkoon. Noh, fiksu PhD student siellä miettii että enemmän tässä on ollut kuin yksi viikko. Olet oikeassa, mutta kaikkein konkreettisin draama on mahtunut yhteen viikkoon. Draamaahan on aina. Olin aika palapelinä tuon biologin 2. treffien jälkeen. Hän on selvästi kiinnostunut ja meillä synkkaa, mutta hän ei a.) halua puhelinnumeroani b.) sopia uusia treffejä c.) jokin muu, mikä. Jokin tässä nyt mättää.  Sitä viimetreffien kiihkeää suudelmaa ei seurannut tiivis sydän-emoticonien täyttämä viestiketju. Ei oikeastaan mitään sellaista. Herkkä naisenvaistoni kertoi, että jokin tässä nyt ei mene niinkuin oppikirjassa. Muutaman päivän omituisten viestienvaihtojen jälkeen rohkaistuin ja kysyin suoraan; "haluatko vielä tavata?" En minä tässä mitään kirjeenvaihtokavereita ole vailla. Ja hän antoi sitten tulla koko sydämellisensä. Biologi avautui kuinka entinen (extremely attractive {näillä sanoilla}) hoito on palannut takaisin labraan hänen työparikseen ja vaikka suhde heidän välillään on täysin mahdoton, on tämänhetkinen tilanne täysin sekoittanut hänen päänsä. Hän ei siis nyt tiedä mitä haluaa eikä aika ehkä ole suotuisa deittailulle. Kaikki hienot pilvilinnani murenivat sen siliän tien. Siinä meni sekin mahdollisuus. Viimeinen oljenkorsi tässä naurettavassa Tinder-farssissa. Kuolen yksin. Aamen ja hiekkaa arkulle. Tässä lepää nainen, joka eli elämänsä yksin kärsittyään ensin Tinderistä 1.5 vuoden verran.
Otin saman linjan kuin ennenkin. Ei polteta siltoja. Ollaan kavereita. Tyyppi kuitenkin työskentelee naapuritalossa. Kirjoiteltiin seuraavina päivinä aiheesta. Tiedän kyllä hyvin itsekin miltä tuntuu kun exä on samassa toimistossa. Ja se ex on extremely attractive. Paskaa se on. Katsoa saa muttei koskea. Ja muista hei hymyillä, ollaan katos kavereita. Aijai, herkkua. Mutta sitten viesteissä kuitenkin on hänellä se toinenkin sävy. Että hän nyt tässä vähän hengittelee. Kyllä se tästä selviää. Ehdotti itse että nähdään seuraavalla viikolla. Sovittiin sitten treffit. Ihan vaikka sitten noin kasuaalisti hengaillaan. Kokataan, jutellaan universumista ja paskoista existä. Hyvä plan.
Koska universumi on sekaisin päästään, maanantaina sain viestiä erittäin odottamattomalta taholta. Olin menossa samana iltana konserttiin ja eikös sitten yllätys yllätys Herr Polizei laita viestiä että ollaanko menossa samaan konserttiin? Hän kun siinä kaverin kanssa on menossa ja olivat sitten yhdessä tuumineet että voisihan se Sofiakin liittyä seuraan? Onko huono idea? Mitä jos nähdään hei? Nyt voin sanoa että tuli kyllä aika yllätyksenä tämä viesti. Okei, hän on kypsä aikuinen ihminen joka ehkä haluaa välttää ikävän tilanteen jossa vahingossa tavataan illan konsertissa joten ehdottaa suoraan että törmäillään. Sovitaan siis että tavataan siellä sitten joskus. Me aikuiset ja kypsät ihmiset. Ollaan kavereita. Mutta ah, se hymy. Se ihana tuoksu, jossa on jotain mausteita ja mitä lie feromoneja, jotka sekoittavat naisen pään. Jos etsitään jotain universumin merkkejä niin haistoin hänen parfumensa tuoksun jo silloin siinä kahvilassa kun olin ensi treffeillä biologin kanssa. Panikoiduin ja skriinasin ympäristön kuin mangusti. Ei poliisia, huh. Mutta jollain oli sama tuoksu. Nyt se tuoksu ja se mies on siinä. Ja virnistelee ilkikurisesti kun kertoo bonganneensa minut taas Tinderistä. Hän kun on siellä taas. Näin kauan kesti että pääsi yli minusta ja meni sinne uudelleen. Kerroin hänelle että itse menin sinne heti takaisin. Hän nauraa. Ja minä sulan taas vähän. Voi saatanan saatana. Miksi se haluaa kiusata?

Eihän se sinne konserttiin nyt vahingossa tullut. Halusi tavata ja oli raahannut kaverinsakin sinne väkisin. Näin siis itse uskon. Todisteita on nolla. Mutta nyt ehdottelee että mitä jos tavattaisiin? Otettaisiin yhdet gin tonicit (tämä oli osittain koodisana seksille kun vielä tapailtiin mutta tarkoitti kyllä ihan sitä giniäkin). En osannut vastata muuta kuin että "katsotaan vaikka ensi viikolla?" Mitä ihmettä minä nyt teen tuon kanssa?!?! Polvista pettää kun sen näkee. Se on komea ja lihaksikas ja virnistelee kuin mikäkin sydämien sulattaja. Ihana parta ja tumma kihara tukka. *huoh* Mutta ei meistä nyt voi mitään tulla. Biologi on kalju ja vähän vähemmän treenattu. Mutta kemiat ja jutut on heti ihan tasan samalla aaltopituudella. Ja jotenkin tuo kömpelö nörttiys puree minuun enemmän kuin itsevarma naisten naurattaja.
Niin, biologi. Hän on pitänyt nyt tiiviisti yhteyttä. Ja nähtiin sitten torstaina. Kokattiin, juotiin viiniä, juteltiin paljon. Välillä tuli niitä omituisia pitkiä hiljaisia taukoja, jolloin kumpikaan ei oikein keksinyt mitään sanottavaa kun fyysinen etäisyyskin pidettiin turvallisena. Hän teki lähtöä moneen kertaan, mutta otti sitten vielä "puoli lasia viiniä". Ja sitten lopulta siinä takki päällä koitettiin sanoa hyvät yöt. Epäonnistuneet halaus/poskisuudelmat, vähän naurua päälle ja sitten ihan oikeaa pussailua. Ja sitten takki pois. Ja vähän vaatetta pois. Ja sitä rataa. Eikä taaskaan sovittu koska tavattaan. Jos tavataan. Mutta kyllä me tavataan.

Lähdin viikonloppureissulle Strasbourgiin perjantaina poikani kanssa. Terveiset täältä! Tuossa se söpöläinen nukkua tuhisee ja minä nautin rosé viiniä ja naputtelen blogia. Varasin hotellihuoneen kylpyammeella ja olen panostanut siihen että viiniä (ja sitä shampanjaa) saisi hieman maistella tässä reissun aikana vaikka sitten siellä vaahtokylvyssä. Muuten ollaan menty lapsiperheen normien mukaan. Kaupungissa käyskennellen ja fiilistellen. Käytiin kuitenkin lauantai-iltana illallisella. Itse söin simpukoita ja nautin lasin Rieslingiä. Seuralaistani väsytti, hän nuokkui unipupun kanssa ja lappoi ranskalaisia napaansa.  Lapsen kanssa kun reissaa, päällimmäinen kysymys on aina "is it worth it?" Onko reissussa enemmän hyviä puolia kuin niitä huonoja? Sitä stressiä ja kiukkua ja en tykkää tästä ja äiti on tyhmä. Tämä reissu on ollut worth it. Olen onnistunut tavoittamaan pitkän viikonlopun tunnelman ja tämän kaupungin hengen. Ranska on aika hurmaava maa. Voisin vaikka muuttaa tänne seuraavaksi.

Macarons! I love!

Strasbourgin Notre Dame

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Stay tuned. ;) Kippis!

Sofia