Bodypump 95

Noniin. On taas se aika vuodesta kun jumppasalit täyttyvät epäkoordinoiduista kyykyistä ja hyppypotkuista väärään suuntaan. Uudet Les Mills ohjelmat ovat siis saapuneet!

Itse olen ollut ebolassa edelliset kolme viikkoa, joten olen myös missannut pahimmat ohjelmasekoilut mutta eilen pääsin vihdoin testaamaan uusimman pumpin. Tietenkään en olisi muuten mennyt, mutta koska tapasin jo viikkoja sitten erään suosikkijumppaohjaajistani (jonka combat-tunnilla käytiin silloin kerran) bussissa ja uhkasin taas kerran tulla sekoilemaan hänen tunnille, oli pakko mennä. No ei, oli tosi kivaa ja olenkin odottanut, että pääsen taas jumppailemaan. Vaikka otinkin tosi iisisti, huomasi, että vielä mennään jossain taudin jälkimainingeissa, meinasi nimittäin kestävyys loppua jo alussa.

Lämppä oli peruskamaa ja muistaakseni aika hartiapainotteinen pystysouduilla ja vipunostoilla. Yllättävän vähän oli kyykkyjä, mikä oli ihan jees, sillä sitä seuraava kyykkyosio oli aika tappo. Suurin ongelma oli ehkä biisi, sillä se oli ihan paska. Seuraavaksi suurin ongelma oli reiteni, sillä ne lakkasivat tottelemasta. Osio oli muistaakseni aika hidas, ja se sisälsi kaikkia horror (meinasin kirjoittaa horo, hehe) –elementtejä, kuten pitoja ja alapuolikkaita. Siinä tehdessä tuntui superraskaalta ja nyt seuraavana päivänä jalat ovat tosi kipeät (mutta tähän varmaan vaikuttaa sairastelusta parantelu ja se, etten ole ollut yli pumpissa kuukauteen).

Rintaosio oli kiva, mikä varmaan taas johtuu biisistä (Uptown funk, jota luukkuttelen Spotify-listaltani harva se päivä). Töitä tehtiin tangolla, käsipainoilla ja punnertaen ja vaikka tässäkin meinasi usko itseensä loppua, oli tämä kuitenkin yllättävän kiva.

Selkä oli peruskamaa. Maastavetoja, kulmasoutuja ja rinnalleveto-työntöä, yksittäisinä ja kolmen sarjoissa. Tein tosi maltillisilla painoilla, mikä varmaan vaikuttaa siihen, etteivät ranteet kipeytyneet niin kuin useasti aiemmin. Kierrosten välissä oli taas jotain sykkeennostatussessiota (jos jollain se syke ei vielä noussut rinnalleveto-työntö-sarjoissa…), jossa tehtiin kyykky-pystypunnerrusta lisäpainolla.

Ojentajat oli jo vähän sellaista alahuuliväpätys-settiä, mutta hyvällä tavalla. Tehtiin ranskalaista punnerrusta, dippejä ja kick-backejä. Viimeistään tässä vaiheessa tuijottelin haikeana jumppasalin exit-kylttiä ja mietin, että kehtaako täältä lähteä. Olin kuitenkin tapani mukaan parkkeerannut itseni eturiviin, joten päätin ihan oman uskottavuuteni takia jäädä.

Mikä oli muuten virhe, sillä siinä vaiheessa kun hauis-osio oli loppu, olin taas räkä poskella lähellä itkua. Samoin kun viime ohjelmassa, oli tässäkin puolivälipumppailuja, tosin nyt ne oli naamioitu kolmen toiston sarjoihin (mutta sarjoja taisi olla enemmän). Jostain syystä tässä oli myös sellaisia mukamas-lepo-osioita, jotka muistuttavat hämärästi kulmasoutua (paitsi, että työ tehdään hauiksilla), ja jotka eivät tunnu missään. Mutta. Luulen, että tässäkin joku Les Mills-insinööri on ajatellut, että kun tämän pienen leposession aikana veri lähtee taas kiertämään siellä minipienessä hauiksessa, tuntuu seuraava pumppaussarja sata kertaa kamalammalta. Ja näinhän se on. Lisää rahaa Les Millsille ja jumppien vetäjille ihmisten kiduttamisesta.

Askelkyykyt, my old enemy! Viime ohjelmasta viisastuneena en edes ajatellut käyttäväni minkäänlaisia lisäpainoja. Tyytyväisenä myhäillen katselin ympärilleni kun muut ensin latelivat painoja tankoihin ja osion edetessä jättivät niitä pois. Se sama Lucifer, joka suunnitteli viime ohjelmaan seitsemän toiston alapuolikkaat, oli taas ollut vauhdissa. Seitsemällä jatkettiin (eikös se muuten ole joku saatanan numero?) ja reiteni kuolivat. On kuitenkin sanottava, että viime ohjelman askelkyykkyosio oli pahempi.

”Hey guys, how about leaving the most horrible set to the end?” Hei joo, hyvä idea! Vähän alkaa näkymään valoa tunnelin päässä kun tihrustat silmiä kellon suuntaan ja huomaat, että tunti on pian loppu. Mutta se valo onkin vaan joku Herran enkeli, joka matka suo kohti, sillä ihan kohta sä kuvittelet kuolevasi. Olkapäät alotettiin kivasti niillä lämpässä olevilla pystysouduilla. ”Mmh, joo, olis voinut ottaa isommat painot”, ajattelet siinä soutaessas. Vaan et olis, sillä seuraavaks siinä on joku saakelin soutusarja, joka jo vähän muistuttaa suo siitä, että et oo tainnu tehdä kestävyystreeniä vähään aikaan. Sitten muutetaan se sarja pystypunnerruksiks jolloin lisätään siihen sellanen jännityselementti, että kohta saat ehkä tangosta päähän. Ja ei tässä vielä kaikki! Sitten otetaan käsipainot ja tehdään vipunostoja, kierroilla ja ilman, niin maan perkeleesti. Ja kun tämä loppuu, niin tehdään koko setti uudestaan. Ja siinä kun kun teet kilon irtopainoilla (kyllä, yksi kilogramma/1000 grammaa/yksi maitopurkki) vipunostoja naama tuskasta vääntyneenä, niin siitä on kyllä kaikki arvokkuus kaukana. Enkä enää halua puhua tästä.

Lopuks oli tietty vatsat, jotka oli ihan jees. Oli jalanojennuksia, vatsarutistuksia, kylkinostoja (onko toi sana?) ja lopussa taidettiin vähän lankuttaa. Testasin pari päivää aiemmin uutta liikettä vatsalihastreeniin ja se meni niin hyvin perille, että nää tuntui aika pahalta.

Summa summarum, aika rankka ohjelma, johon ei välttämättä tarvitse kauhean isoja painoja.

/K