lauantai 16. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Hyvää uutta vuotta mussut! <3 <3 

Tässä on taas yksi esimerkki saamattomuudestani. Aloitin tämän postauksen kirjottamisen vajaa kuukausi sitten, mutta koska en saanut lisättyä siihen kuvia (mummopuhelin, mummokäyttäjä), jäi sen vimestely roikkumaan. Mutta nyt rakkaat ystävät. Mummo has cracked the code ja I is back! Joten vuoden 2015 kuvaoksennus, olkaa hyvät:


Tammikuu: Aloin kotouttaa itseäni A:n luokse hankkiutumalla eroon hänen huonekaluistaan ja tuomalla omiani tilalle. Olin paljon töissä, jonka vastapainona juoksin sekä jumpissa että salilla. Käytiin Tukholmassa minilomalla. Yritin toteuttaa Tammikuun selfie-haastetta, mutta se taisi jäädä parilla päivällä vajaaksi. Käsilaukkuni pohjalta löytyi ponnareiden hautausmaa.



Helmikuu: Jatkoin Tammikuussa aloittamia muuttopuuhia, jonka yhteydessä kävin läpi kaikki tavarani. Erästä mekkoa sovittaessani tajusin miten pienikokoinen olen, varsinkin ylävartalosta. Juhlistin vihdoin kolmekymppisiäni -puoli vuotta myöhässä.



Maaliskuu: Muutin virallisesti A:n luokse, eli sain nimeni oveen. Käytiin kiipeilemässä Salmisaaressa. Töissä pykäsin erinäisiä presentaatioita ja vapaa-ajalla varattiin spontaanimatka Kap Verdelle. Riitaannuin saliystäväni kanssa, josta koin paljon ahdistusta.




Huhtikuu: Kuukausi alkoi Suomeen paluulla ja Ressun syntymäpäivillä. Spontaanilomasta johtuen oli taas vähän työkiireita ja missasin mm. osan serkkuni polttareista. Työrintamalla oli myös kaikennäköistä kissanristiäistä, jonne piti osallistua. Siinä välissä tanssittiin yhdet häät ja itse pumppailin hauista salilla sekä aloin tekemään tietoisimpia valintoja ruokailun suhteen.



Toukokuu: Sofia tuli käymään Suomessa! :D Seuraavat häät kolkuttelivat ovella ja niitä varten ostettu juhlamekko oli just eikä melkein. Kuvailin salaa selkälihaksiani, jotka pikkuhiljaa alkoivat erottua. Vietimme vuosipäivää aurinkoisessa Tallinnassa, the day alkaen tappelulla ja mykkäkoululla. Ostin epilepsiatrikoot ja niihin sopivat epilepsialenkkarit. Kevään kolmannet häät olivat loppukuusta, jonka jälkeen tein vastavuoroisen Kölninreissun. 



Kesäkuu: Juhannusta vietettiin kesäasunnollamme Hangossa ystävien kera. Tietoisen syömisen myötä kiloja oli karissut noin neljä ja vatsa oli huomattavasti slimmimmän näköinen. Yksi kesän ainoista aurinkoisista päivistä osui Pride-päivälle, jonka vietin ystävien kanssa sekä paraatissa että picnicillä.




Heinäkuu: Bodailin ja nautin kesästä tuleva loma mielessä. Väsytti olla töissä ja kaikki vitutti. Lähdin työmatkalle Espanjan Bilbaoon, jossa yritin edes jossain määrin ylläpitää rutiinejani lenkkeilemällä ja käymällä hotellin ”kuntosalilla”. Kävin ekaa kertaa Guggenheim-museossa ja pyörsin kaikki puheeni siitä, ettei Suomeen sellaista pitäisi tulla. Parin päivän kotonaolon jälkeen pakkasin taas laukkuni ja lähdin USAan A:n siskon luokse, jossa loput A:n perheestä jo oli. Kävin ekaa kertaa baseball-ottelussa ja tokaa kertaa Guggenheim-museossa. Kuun päätti mukavasti A:n lentokoneessa suorittama kosaisu, johon vastauksena oli ”Ooksä tosissas?”




Elokuu: Esittelin matkalta mukaantarttuneita jumppavermeita salilla ja oli todella mukava palata arkirutiineihin. Vietettiin kihlajaisia ja sormukseni alunperin ollessa liian iso, sain sen kultasepältä takaisin noin puoli tuntia ennen kuin ensimmäiset vieraat saapuivat. Ajoimme sähköautolla Hankoon viettämään kihlajaisia perheen kesken ja jouduimme lataamaan auton kolme kertaa matkan aikana. Sovitin hääpukuja, näin Billy Elliot –musikaalin, kampaaja teki minusta brunetin ja juostiin Midnight run.




Syyskuu: Olin flunssassa, ostin hääpuvun, kampaaja teki minusta taas blondin, kävin kehonkoostumusmittauksessa ja aloin systemaattisesti nostamaan painoani (ja lihasmassaa) ensi kesän häitä ajatellen. Mietin tulevaisuuttani ja totesin, etten välttämättä halua tehdä tutkimusta loppuelämääni. Aloitin ravitsemustieteen opinnot avoimessa yliopistossa. Jouduimme luopumaan rakkaasta autosta <3



Lokakuu: Täytin 31 ja olin ensimmäistä kertaa oopperassa. Mielessä pyöri maailmalla vellovat kriisit, myös Suomeen vaikuttava pakolaiskriisi etunenässä. Kävimme läpi kaappeja ja kellarikomeroita viedäksemme vaatteita vastaanottokeskuksiin. A vaihtoi työpaikkaa ja kääntyi vegaaniksi. Pullistelin peilin edessä ja olin varma, että painonnousuni oli pelkkää lihasta!



Marraskuu: Järjestimme dinnerin kuudelle ystävällemme. Tet-harjoittelijani kirjoittama juttu julkaistiin työpaikkani jäsenlehdessä. Neljän kilon painonnousu alkoi hirvittää, mutta yritin vakuuttaa itselleni, että ainakin selkäni on leventynyt. A oli viikon työmatkalla jolloin söin lintuja ja muita eläimiä koko rahan edestä. Kuun lopussa oli työkaverini karonkka, jonne sain viime hetkiin asti jännittää josko mekko menee kiinni. Meni se. 



Joulukuu: Otin taas vähän lenssua ja viikon saikkua, jolloin pää pääsi lepäämään loppuvuoden hulinoista. Lähdettiin minilomalle Imatralle, jossa osallistuttiin Valtionhotellilla järjestettävään itsenäisyyspäiväjuhlaan. Kävin kehonkoostumusmittauksessa, jossa selvisi, että suurin osa painonnousustani on puhdasta rasvaa. Kokonaisfiilis oli kuitenkin positiivinen sillä hauikseni oli kasvanut. Joulua vietettiin äitini luona ja varasimme spontaanimatkan Istanbuliin juhlistamaan vuoden vaihtumista.

 


Vuoteen mahtuu mm.

6 ulkomaanmatkaa
1 muutto
1 kosinta
5 uudet lenkkarit
3 flunssaa
326 sisäänkirjausta Unisportille
1 pidetty ja 3 rikottua uudenvuodenlupausta
Lukuisia uusia ystäviä
Paljon naurua
Muutama kyynel

Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi!
Muisk :*

/K

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti