Moraalisaarna Sofialle!

No terveppä terve!

Piti oikein tarkistaa, että koskas olen viimeksi kirjoittanut tänne yhtään mitään ja jos yskänlääkehuurupostausta ei lasketa (ei muuten lasketa!) niin sehän oli syyskuun alussa. Vähän on kiirettä pidellyt, ei pelkästään täällä vaan myös fb:n ja whatsappin puolella, niin ehkäpä ihan suosiolla annan tulla ihan olan takaa ja jaan tapahtuneet asiat omiin osioihin.

Otetaan nyt ihan ensteksi tälläiset yleiset kuulumiset. On ollut ihan vitun kiire. Olen viimeksi viettänyt vapaapäivää (ei töitä eikä opintoja) noin kuukausi sitten. Töissä minulle pamahti TET-harjoittelija pariksi viikoksi ja vaikka olikin mukava päästä pätemään kaikilla siisteillä labratrikseillä, oli yllättävän raskasta puhua ja olla skarppina koko ajan. Tavallisesti olen aika introvertti töitä tehdessäni enkä mitenkään hirveästi arvosta muiden ihmisten kommunikaatioyrityksiä jos samalla teen eksperimenttiä. 

Opiskelijan lähdettyä, ja näin ollen itse taas erakoiduttua toimistooni, ottivat kaikki hiireni ja synnyttivät samaan aikaan. Niitä piti sitten hyysätä ja genotyyppailla ja tatuoida ja laskea ja toivoa, että selviävät hengissä. Tyttö, joka opetti minulle miten hiiriä tatuoidaan, ehti demota asian yhden kerran, jonka jälkeen otti ja synnytti itsekin. Kuukausi etuajassa. Hiirenpoikaset varmaan erittivät jotain hormoneja, jotka tähän asiaan johtivat, who knows? Anyways, äiti ja lapsi voivat hyvin ja nykyään osaan tatuoida hiiriä. Ja nyt on näytteet kerätty sitä epäonnistuneen eksperimentin uusintakierrosta varten. Vielä nopeat validaatiot että on puhtaat näytteet niin saavat mennä analyysiin.

Puhutaan sitten vähän näistä sinun miesasioista. 

Tuliko tämä sitoutumiskammoasia siis jotenkin yllätyksenä? Sillä kyllä se täällä omassa päässäni on ollut selvää jo jonkin aikaa (yst. terv. nim. ”Takes one to know one”). 

Muistan tajutessani oman sitoutumiskammoni ja miten sen sai päivästä ja fiiliksestä riippuen käännettyä joko hyväksi tai huonoksi asiaksi. Hyvinä päivinä ajattelin, että olen itsenäinen nainen, enkä TARVITSE tai HALUA ketään siihen vierelle pelkästään sen takia, että kaikki muut seurustelevat. Seuraavana hetkenä saatoin ajatella, että vaikka haluaisinkin, niin ei kukaan koskaan halua olla minun kanssa koska olen niin saakelin kompleksi. Sitten taas vähän ajan päästä ajattelin, että jos nyt oikeasti haluaisin olla jonkun kanssa, niin ilman muuta löytäisin hänet ihan tosta vaan. Ja seuraavana hetkenä pidin itseäni sekä tyhmänä että rumana. Ja tarina jatkui. 

Aina kun joku kysyi, että ”Noooo, mites miesasiat?” (on muuten ihan helvetin ärsyttävää jos on ollut sinkku pitkän aikaa!), muistin sanoa, että ne miehet, joista en edes pidä, ihastuvat minuun aina, kun taas ne, joista minä pidän, näkevät minut vain kaverina. Faktahan oli varmaan se, että silloin harvoin kun kiinnostuin jostain miehestä, olin kuin takiainen hänen kimpussa (ainakin henkisesti!) saaden niitä itkuraivarikohtauksia jos ei puhelin piipannut vähintään joka toinen tunti. Sitten kun ei kiinnostanut, niin olin vaan oma ihana itseni (jota koko universumi salaa rakastaa), johon näiden epäkiinnostavien miesten oli helppo ihastua. Eli yritän tässä nyt sanoa, että kun tässä study settingissä (=sinun rakkauselämässä) on kuitenkin kyseessä kaksi ihmistä, niin ei voida tarkistella asiaa pelkästään yhden henkilön (sinun) yhden ominaisuuden (sitoutumiskammo) kannalta, vaan asia pitää miettiä kummankin tahon osalta ottaen huomioon myös heidän keskinäisen vuorovaikutuksen. 

Kopsasin Euroopan urologisivustolta vielä tuollaisen kuvaajan, joka toivottavasti selventää asiaa. Tässä vihreä viiva kuvaa haluttua efektiä, eli tässä tapauksessa kiintymystä. Huomataan, että lisäämällä omaa näkyvää kiinnostuksen määrää (x-akseli, dose), lisääntyy myös vastapuolen kiintymys (y-akseli, effect). Tämä on hyvä asia. Kertomalla että tykkäät, kertoo se toinen todennäköisemmin että sekin tykkää. Tulee kuitenkin huomata, että punainen viiva, joka kuvaa vastareaktiota, kasvaa myös mitä enemmän oman näkyvän kiinnostuksen määrää esittelee. Alue, joka jää vihreän viivan oikealle- ja punaisen viivan vasemmalle puolelle, on ns. therapeutic window, ja on siis se haluttu alue, jota sekä Euroopan urologien lääkekokeessa, että sinun rakkauselämässäsi haemme.

Esimerkkitapaus 1: Suomalainen insinööri. Tapailua ja tutustumista - kiinnostuksen määrä (insinööri) matala, vastareaktio (Sofia) matala. Kädestä kiinnipitämistä ja pussailua, kavereille tutustuttamista – kiinnostuksen määrä selkeästi kohollaan, vastareaktion määrä selkeästi kohollaan mutta terapeuttinen ikkuna (mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen) on edelleen olemassa. Rakkaudentunnustusta ja tulevaisuuden suunnitelmia – kiinnostuksen määrä noussut eksponentiaalisesti lyhyen ajan sisään, vastareaktion määrä noussut lähes samalla intensiteetillä. Ja tämän jälkeen voimmekin lukea kuvaajasta, että kiinnostuksen määrä on tapissa ja vastareaktion saavuttaminen siihen on vain ajan kysymys. 

Kuvaajassahan ei oteta huomioon koehenkilöiden päässä liikkuvia ajatuksia, ainoastaan saavutettu lopputulos. Näin ollen voimme hyödyntää sitä myös seuraavassa esimerkissämme.

Esimerkkitapaus 2: Saksalainen poliisi. Vihreä viiva kuvastaa tässä tapauksessa sinun kiinnostuksen määrää kun taas punainen viiva kuvastaa poliisin vastareaktiota. Se mikä tässä kuvaajassa on syytä huomioida on punaisen viivan oikealla puolella olevan alueen laajuus (toksinen efekti) suhteessa terapeuttisen ikkunan laajuuteen. Se mitä emme näe tästä kuvaajasta on miten vihreä viiva on nyt laskenut alkuperäiselle tasolle, jolloin vastareaktion määrä on myös laskenut. Eli suomeksi sanottuna, poliisi ei juuri tällä hetkellä ole kusipää, sillä et ole huomioinut häntä viime aikoina. Trendi on kuitenkin aika selkeä, turpaan tulee jos sille tielle vielä lähdet. Munaa saa aina, joten edes sen tarve ei oikeuta sinua kohtelemaan itseäsi huonosti.

Laittaisin taas tähän sellaisen päättäväisen kuvan itsestäni mutta koska tänään on ns. ”bad face day”, saat kuvan asiaa demonstroivasta vihaisesta omenasta:

No niin, nyt pitää taas mennä. Mutta jaarittelen taas asioita jahka kerkeän. Pahimmat kiireet ovat onneksi ohi ja asiaa on niin maan perkuleesti.

Puss :*